Julkisuudesta kadonnut Teuvo Loman julkaisi kesähitin - taustalla bulgarialainen "maailmantähti"

Teuvo Loman

Suomen ensimmäinen avoimesti homoseksuaali julkkis Teuvo Loman viettää tänään 60-vuotispäiväänsä.

Seurapiirielämää viettäneen, kampaajana ja meikkaajana julkisuuteen nousseen Teuvon elämä sai täyskäännöksen vuonna 2019, kun hänet tuomittiin vuonna 1999 tapahtuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mitä tapahtui Teuvo Lomanille? Suomen ensimmäinen julkkishomo sai tuomion seksirikoksesta ja katosi - täyttää nyt 60 vuotta: "Tuntuu tosi pelottavalta"

Nykyään Teuvolle kuitenkin kuuluu jälleen hyvää. Hän piti pitkään matalaa profiilia julkisuudesta, ja tekee näyttävän paluun kuusikymppistensä kunniaksi. Teuvo nimittäin julkaisi tänään uuden menevän musiikkikappaleen Hey frank. Hänen musiikillinen uransa muistetaan parhaiten vuoden 2005 hittibiisistä Helsinki City Boy

Yllättäen upouusi Hey frank onkin uusintaversio aiemmin julkaistusta biisistä.

- Vuonna 2018 Teuvo Loman julkaisi NJH-Tuotannolta Hey frank kappaleen joka oli tlaustyönä sovitettu itämaisilla instrumenteilla Turkissa pidettäviä Miss Suomi-kisoja varten. Uusi, tanssittava ja menevä hyväntuulen iskelmäpop Hey frank single on sovitettu tämän päivän biittiin jolloin se hyvin sopii niin kesäbiisiksi radioihin kuin festareille bilebiisiksi ja DJ tanssimusiikiksi klubeille, tuotantoyhtiö NJH-Tuotannon tiedotteessa kerrotaan modernisoidusta kappaleesta.

Teuvo Loman
Teuvo tekee näyttävän paluun.

Kuvat! Kohustylisti Teuvo Loman kävi kiivasta puhelinkeskustelua!

Jo kappaleen alkaessa on mahdollista aistia vahva menneisyyden kaiku. Pianomelodiaa seuraa tykittävä jumputus. 

- Viikot oon yksinään, päivät kulkee hitaasti, Teuvo aloittaa tuplaamattoman kuuloisen laulunsa surumielisesti.

Surullisuuden vastapainoksi kuullaan kuitenkin tasaisen nopea tahti. Hey frank henkiikin nykypäivään tuotua 2000-luvun alun tunnelmaa menevän biittinsä ja tarttuvan melodiansa myötä. 

- En näin voi elää, Teuvo fiilistelee kappaleessa muutaman woah-laulahduksen saattelemana.

Kappale vaikuttaa kertovan syvästä kaipuusta ja odotuksesta, jopa menetyksestä.

- Menit liian aikaisin, lensit tähtiin unesta, kun aloit bilettää.

Kappaleen sanoittaja Nina J. Hedkrok on kertonut, että hän kirjoitti laulun sanat, kun hänen poikansa lukioaikainen ystävä menehtyi sairauskohtaukseen lomaillessaan Kaakkois-Aasian Kambodzassa.

Angkor Wat
Kappale kätkee taakseen surullisen, Kambodzaan sijoittuvan tarinan. Kuvassa Kambodzan kuuluisin nähtävyys Angkorin temppeli.

- Hey frank tarkoittaa ystävää, kuten niin monet kaverilleen joskus huudahtavat "Hey frank!", tuotantoyhtiön tiedotteessa avataan kappaleen synkkämielistä tarinaa.

Teuvo Lomanin ja Ahmet-rakkaan lemmenlomalla sokkikäänne: Meidät uhattiin hakata – ”Surullista, että ihmiset käyttäytyvät vielä nykyäänkin noin”

Tuotantoyhtiön tiedotteen mukaan kappaleen takana on vahva tekijäkaarti. Sen on säveltänyt palkittu hittinikkari Esko Koivumies.

Teuvo Loman
"Hey frank!" on suosittu huudahdus ystäville.

Kappaleen sovituksessa on ollut mukana sanoittajan ja säveltäjän lisäksi bulgarialainen maailmantähti, pianisti ja "showmies" Peter Bulmon. Peter on asunut Suomessa vuodesta 1988 asti, ja kertoo kotisivuillaan vastaanottaneensa useita palkintoja. Hänen pianotaituruuttaan voi käydä todistamassa livenä Viking Linen risteilyaluksilla. Peter myös soittaa kappaleen piano-osuudet ja muut instrumentit.

Kappaleen on tuottanut sen sanoitusten takana seisova Nina J. Hedkrok, ja sen on julkaissut NJH-Tuotanto.

Teuvo Loman laittoi hääsuunnitelmansa jäihin: ”En mene enää koskaan naimisiin!”

Kappale on julkaistu globaalisti useissa palveluissa, kuten Spotifyssa ja iTunesissa. Voit kuunnella kappaleen alla olevasta upotuksesta tai täältä.

Teuvo Loman ei kelvannut Fort Boyard -sarjaan! ”Kammolistani oli liikaa tuotantoyhtiölle!”