Jukka Hildén julkaisi pusukuvia erikoisesta paikasta

Jukka ja Chachi kiisivät Seinäjoella Hollywood-tyyliin.
Jukka ja Chachi Hildén ovat yksi Suomen seuratuimmista pariskunnista. Eikä ihme, ovathan molemmat tehneet kansainvälistä uraa: Jukka osana hurjapääryhmä Duudsoneita, Chachi tanssijana.
Nyt ison maailman meininki on rantautunut Suomeenkin, tarkemmin sanottuna Seinäjoelle.
Jukka julkaisi Instagramissaan kuvia, joissa pariskunta pusuttelee helikopterissa Hollywood-tyyliin.
Kuvan kommenteissa hämmästellään erikoista yksityiskohtaa, sillä Jukan polviin on teipattu vaahtomuovia. Syy on kuitenkin todennäköisesti siinä, että Seinäjoella kuvataan uutta Duudsonit-elokuvaa, IS kertoo.
– Duudsonit on palannut Seinäjoelle, eikö se ole hyvä, että Duudsonit ja maamerkki laitetaan yhteen, Hildén totesi Ilta-Sanomille.
Uuden filkan nimeksi tulee Duudsonit palaa kotiin.
Edellinen Duudsonit-elokuva on vuodelta 2006. Se on raa'asti nimeltään Duudsonit-elokuva.
Amerikasta Seinäjoelle
Vuonna 2017 tavanneet Jukka ja Chaci avioituivat vuonna 2019. Pariskunnalla on kolme yhteistä lasta. Sophia, 5, Amelié, 4, sekä kuopus, alle vuoden ikäinen Isabella.
Jukalla on lisäksi kaksi lasta aiemmasta liitostaan.