Juha Tapion harvoin julkisuudessa edustava vaimo on kaunotar!

Juha ja Raija juhlivat itsenäisyyspäivää hulppeasti.
Muusikko Juha Tapio on pitkään menestynyt omalla urallaan musiikin ja The Voice of Finland -ohjelman parissa. Hänen vaimonsa Raija Tapio (os. Mattila) puolestaan menestyy omalla alallaan, tällä hetkellä Kotilieden mukaan tekonivelsairaala Coxan toimitusjohtajana.
Juha pitää matalaa profiilia yksityiselämästään julkisuudessa, ja vaikka Raija on antanut joitakin omiakin haastatteluja, nähdään häntä Juhan mukana varsin harvoin. Myös Raija keskittyy esimerkiksi Instagram-tilillään omaan arkeensa, ja julkaisee sisältöä vain harvoin.
Upea pari
Itsenäisyyspäivänä Raija teki kuitenkin poikkeuksen, kun hän julkaisi Instagram-tililleen yhteiskuvan aviomiehensä kanssa. Kuvassa pari on juhlistamassa itsenäisyyspäivää itse presidentti Alexander Stubbin kutsumana.
Saman poikkeuksen teki myös Juha, joka jakoi samaisen kuvan tililleen itsenäisyyspäivätoivotuksien yhteydessä.
Myös Raijan puvun suunnittelija Mert Otsamo jakoi Juhan ja Raijan yhteiskuvan sometililleen, ja kertoi sen yhteydessä kauniin puvun taustaa.
– Kuin kuningas ja kuningatar! hän hehkuttaa heti saatesanojensa alussa.
Ylpeä suunnittelija
– Elegantti ja harmoninen näky, Juha Tapio ja Raija Tapio häikäisivät yhdessä Presidentin itsenäisyyspäiväjuhlissa räätälöidyssä designissa, joka juhlisti taiteellisuutta ja käsityötä, Mert kuvailee vapaasti suomennettuna.
Mert kertoo Raijan saaneen ylleen ajattoman, platinanvärisen silkkilamé-puvun, jossa on Tatu Rouvisen valmistamia ruusuja. Juhan puku puolestaan on villaa, ja siinä on piiloon ommellut napit.
– Yhdessä Juha ja Raija ruumiillistivat hienoutta, ilmentäen ajattoman kauneuden ja modernin hienostuneisuuden täydellistä liittoa, Mert muotoilee.