Jopas! Tältä näyttää Nina Mikkosen yöpöytä

Jopas! Tältä näyttää Nina Mikkosen yöpöytä

Mediapersoonan yöpöytä ei ole tyhjä.

Mediapersoona ja yrittäjä Nina Mikkonen, 60, kertoo yöllisestä kokemuksestaan.

Arkistovideo: Näin Nina tulkitsee Kirkaa

Nina Mikkonen koki epämieluisan yön, johon kuului olennaisena osana painajaisunet. Nina kertoo kuitenkin saaneensa lohtua yöpöydällä olevista esineistään.

– Heräsin yöllä inhottavaan painajaiseen. Laitoin äkkiä valot päälle ja näkymä edessäni auttoi karkottamaan painajaisen tuoman ahdistavan tunteen, Nina kertoo Instagramissaan.

Julkkis Big Brotherissakin nähty perheenäiti jakoikin päivityksensä yhteydessä kuvan yöpöydästään, jossa näkyy herätyskellon,  Johanna Karen teoksen, Valamolaisen Jumalanäidin ikonin, pyöreiden laatikoiden ja Vicksin voiteen lisäksi sydän-mallinen kehys Ninasta ja hänen edesmenneestä puolisostaan, Timo T. A. Mikkosesta. Lämminhenkisessä otoksessa Nina ja Timo näyttävät iloisilta ja onnellisilta.

Valtiotieteen maisteri ja media-alan moniosaaja Timo T.A. Mikkonen menehtyi tammikuussa 2017 vakavan ja pitkällisen sairauden uuvuttamana. Pariskunnalle ehti siunaantua kaksi lasta, Mikael ja Matias.

Painajaisuni-päivityksensä yhteydessä Nina kysyi seuraajiltaan, millaisia yöpöytiä heillä on. Hän saikin lukuisia mielenkiintoisia vastauksia kommenteissa.

Nina Mikkosen kodin sisustuksessa näkyy paljon enkeleitä ja muistoja.
Nina Mikkosen kodin sisustuksessa näkyy paljon enkeleitä ja muistoja.