Jopas! Petra-rakas yllätti Kimmo Vehviläisen

Jopas! Petra-rakas yllätti Kimmo Vehviläisen

Syntymäpäiväyllätys oli Kimmon mieleen.

Radio Novan aamusta tuttu Kimmo Vehviläinen sai kokea suuren yllätyksen, kun Petra-rakas vei tämän lemmenlomalle Nuuksioon. Asia selviää Kimmon tekemästä Instagram-postauksesta.

Arkistovideo: Kimmo Vehviläinen esitteli Seiskalle Keravan parhaat paikat

Kiitos Rakas MAHTAVASTA synttäriyllätyksestä❤️💯 (hieman etukäteen), Kimmo tunnustaa kuvatekstissä.

Kimmo vietti 53-vuotis syntymäpäiviään tiistaina (18.3.). Synttäriyllätys oli mitä ilmeisimmin järjestetty edeltävänä viikonloppuna. 

Kuvien mukaan myös Kimmon ja Petran  koirat Lempi ja Rauha olivat mukana matkassa. Karva-kaverit otettiin mukaan jopa ravintolaan, illallispöytään asti!  Seiskan aiemmin maaliskuussa uutisoimasta uudesta perheenlisäyksestä, Touho koirasta ei kuitenkaan postauksessa näkynyt vilausta.

"Kaiken kruunasi..."

Yllätykseen kuului yöpyminen hieman telttaa muistuttavassa rakennuksessa, Nuuksion metsässä. Myös ruoka oli maistunut ja sauna lämmennyt, mutta Kimmon mukaan kaiken kruunasi Nuuksiosta löytynyt kirja.

  Kaiken kruunasi paikan ravintolasta löytynyt legendaarinen Valittujen palojen LINTUKIRJA, jota luin pikkupoikana enemmän, kuin Tarzania ja Busteria yhteensä.

Myös Petra innostui lintuja käsittelevästä tietokirjasta.

  Petraa kiinnosti eritoten kirjan luku, jossa esiteltiin erikokoisia munia, Kimmo paljastaa.

Juttua korjattu 19.3.2025 kello 8.56. (Korjattu virheellinen syntymäpäivä.)