Jopas! Jenni Alexandrova ja Toni Lähde säväyttävät romanttisissa kuvissa: "Siirappia"

Jopas! Jenni Alexandrova ja Toni Lähde säväyttävät romanttisissa kuvissa: 'Siirappia'

Jenni ja Toni ovat pitäneet yhtä jo päälle kolme vuotta.

Radiojuontaja Jenni Alexandrova ja Diilistä tuttu neuvonantaja Toni Lähde lomailivat vastikään Tukholmassa.

Jenni ja Toni ovat kuvailleet rakkauttaan "rakkaudeksi ensi silmäyksellä". Pariskunta tapasi, kun heidän yhteiset ystävänsä kehottivat heitä illallistamaan yhdessä.

Juttu oli luistanut loistavasti, ja Toni on paljastanut IS:lle lähteneensä ensitreffeiltä Jennin luota kotiin vasta neljältä aamulla.

Pariskunta on ollut yhdessä jo yli kolmen vuoden ajan, ja he julkaisevatkin toisinaan suloisia päivityksiä yhteisestä elämästään.

Tällä kertaa Jenni ja Toni suuntasivat lomailemaan Ruotsin Tukholmaan. Reissunsa aikana pariskunta herkutteli muun muassa Tukholman vanhassa kaupungissa, pienellä kujalla sijaitsevassa pizzeriassa.

Pizzan äärellä he intoutuivat myös napsimaan iloisia kuvia toisistaan, pizzoja nautiskellen.

Kulttuuria ja romantiikkaa

Pariskunta vieraili myös Fotografiska -näyttelytilassa, joka on valokuvataiteelle omistettu museo Tukholman Södermalmilla. 

– Superinspiroiva näyttely, Jenni toteaa museosta.

Myöhemmin suloinen pari suuntasi niin kutsuttuun photo booth -valokuvauskoppiin, joka tyypillisesti nappaa vierailijoistaan muutaman pienikokoisen kuvan. Kuvanauhalle tallentuu yleensä neljä kuvaa, jotka koppi napsaisee muutaman sekunnin aikana.

Jenni jakoi pariskunnan saamat romanttiset kuvat omalla Instagram-tilillään.

–  Siirappia Tukholmassa, Jenni kuvailee romanttisia otoksia.

Myös Toni jakoi mietteitään reissulta, sekä julkaisi pariskunnan suloiset kuvauskoppiotokset kokonaisuudessaan. Ahkerana piirtäjänä valokuvausmuseo oli myös ollut erityisesti Tonin mieleen.

– Tukholma oli bäst! Testattiin rafloja (niin että melkein räjähdin), ja koska olen helppo, niin kaikki fine casual meni häviämään pizzaslicelle paperilautaselta. Ja Fotografiskassa on yhden mun suuren innoittajan, Shepard Faireyn näyttely. InspiroiKO?! Toni hehkuttaa julkaisussaan.