Joonas Saartamo ei usko taiteellisuuden periytyvän – tytär valloitti konserttilavan

Näyttelijä ei täysin usko, että taiteellisuus on periytyvää.
Näyttelijä ja muusikko Joonas Saartamo, 43, tulee isosta taiteilijaperheestä. Hänen äitinsä Eija Ahvo on näyttelijä-laulaja, sisko Venla Saartamo on tuttu esimerkiksi Salatuista elämistä ja isä Martti Saartamo puolestaan on kirjoittaja ja tuottaja.
Kasvuympäristö vaikutti Joonakseen, joka kertoo kipinän teatteriin syttyneen jo polvenkorkuisena. Hän ei kuitenkaan täysin allekirjoita taiteilijageenin olemassaoloa.
– Pääsin pienenä seikkailemaan Helsingin kaupunginteatterin isoihin pukuvarastoihin ja lavastuksiin. Jos kaikki pääsisivät lapsena kokemaan vastaavaa, meillä olisi varmasti enemmän taiteilijoita, hän pohtii.

Rooli sai Joonas Saartamon tutustumaan aseisiin ja huumeisiin – ”Opettelin piikittämään itseäni!”
Haaveilen tasapainosta
Joonaksen 10-vuotias tytär on jo näyttänyt merkkejä taiteellisuudestaan.
– Tyttäreni oli jonkin aikaa sitten Mikkelin kaupunginorkesterin esityksessä laulamassa. Hänellä on sävelkorvaa ja selkeitä lahjoja musiikkiin, ylpeä isä kehuu.
– Kaikki on kuitenkin vielä mahdollista, enkä painosta häntä mihinkään. Hänen mieltymyksensä kehittyvät pikkuhiljaa. Olisi hyväkin, että hän kokeilisi erilaisia harrastuksia ja löytäisi itseään kiinnostavan jutun.

Joonas kertoo unelmoivansa esimerkiksi siitä, että hänen tyttärensä tulevaisuus olisi onnellinen.
– En lopulta haaveile niin isoista jutuista, vaan tasapainosta. Välillä saisi tehdä töitä, välillä viettää aikaa tyttären kanssa metsäretkillä, urheilla, käydä teatterissa ja syödä pitkiä aamiaisia. Ihan perusjuttujen tekeminen on unelmaelämääni.