Jone Nikulan suuri suru

Jone vahvisti suru-uutisen ensimmäisenä Helsingin Sanomille.
Radio Rockin juontajana tutun Jone Nikulan, 54, isä, entinen oikeuskansleri Paavo Nikula on kuollut. Asiasta uutisoi ensimmäisena Helsingin Sanomat, jolle Jone vahvisti asian.
Jone vahvisti asian myös Seiskalle. Hän ei halunnut kommentoida aihetta enempää.
Paavo Nikula syntyi Helsingissä vuonna 1942. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.
Paavo muistetaan entisenä oikeuskanslerina, jona hän toimi vuodesta 1998 vuoteen 2007. Hän toimi lisäksi muun muassa kaupunginvaltuutettuna ja oikeusministerinä, sekä oli Suomen ensimmäinen tasa-arvovaltuutettu. Hän toimi vihreiden kansanedustajana sekä vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajana 90-luvulla.
Paavo jäi tammikussa 2007 sairauslomalle valtioneuvoston oikeuskanslerin virasta aivoverenvuodon tähden. Hän irtisanoutui virastaan saman vuoden huhtikuussa.
Paavoa jäävät kaipaamaan kolme poikaa sekä puoliso Riitta Nikula, joka tunnetaan Helsingin yliopiston taidehistorian emeritaprofessorina.
Juttua muokattu 30.12. klo 15.33: Lisätty Jonen vahvistus.
