Johanna Puhakka julkaisi ihastuttavan rantakuvan

Johanna Puhakka julkaisi ihastuttavan rantakuvan

Johanna paljastaa, kuinka hänen suhteensa näyttelijäkollegaan alkoi.

Näyttelijäpariskunta Johanna Puhakka, 33, ja Samuel Glassar, 30, viettävät neljännettä vuosipäiväänsä perjantaina (17.7.).

Katso myös! Johanna Puhakka kertoo elämästä omakotitalossa:

Kaksikko tapasi toisensa ensikertaa vuonna 2021, kun Samuel aloitti MTV:n kesäisessä draamasarjassa Rantabaari, jossa Johannakin näytteli. 

Pikkuhiljaa suhde alkoi syventyä yhteisten illanviettojen myötä, ja rakkaus roihahti todellisiin liekkeihin kesällä 2022.

Näin rakkaustarina eteni

Johanna julkaisi Instagramiin torstaina (23.7.) harvinaisen ulostulon suhteen alkuajoista, kun työtovereuus alkoi muuttua romanttiseksi.

 Julkaisun kuva on otettu kaksikolle merkittävässä paikassa.

Otoksessa Johanna ja Samuel löhöilevät aurinkoisella hiekkarannalla uimapuvut yllään.

Neljä vuotta sitten täältä kaikki alkoi, Lauttasaaren Kasinonrannasta meidän ekoilta treffeiltä. Vietettiin viime perjantaina virallista vuosipäivää samoilla huudeilla, meidän jengin koko vaan on kasvanut puolella ja tuoreimmat osallistujat nukkui kuvanottohetkellä taustalla päikkäreitä varjossa, Johanna kirjoittaa julkaisunsa kuvatekstissä. 

Johannan ja Samuelin esikoiskaksospojat syntyivät heinäkuussa 2024.

Ja eipä se kirjettä tulevalle poikaystävälleen kirjoittanut Johanna tiennyt että tää hiippari teki tahollaan samaa ja he päätyisivät hyvin pian yhteisille treffeille ja siitä seuranneille jokailtaisille iltauinneille, yhteiseen kotiin ja pian myös kaksosten vanhemmiksi. Elämä se on kertakaikkisen ihmeellinen konsepti, hän summaa.

Ennen Samuelia Johanna piti pitkään yhtä myyntialalta tunnetun Ilmari Olinin kanssa. Johanna toi suhteensa Ilmariin julkisuuteen vuonna 2016. Kaksikko asui avoliitossa useamman vuoden ajan. Erosta uutisoitiin lokakuussa 2019.

Johanna aloitti näyttelemään Salatut Elämät -sarjassa Alissa Nikkisen roolissa vuonna 2015.

Näyttelijänä ja podcast-juontajana uraa luonut Johanna on sittemmin aloittanut myös jooga-opettajan opinnot. Kuva vuodelta 2017.
Näyttelijänä ja podcast-juontajana uraa luonut Johanna on sittemmin aloittanut myös jooga-opettajan opinnot. Kuva vuodelta 2017.

Johanna jättäytyi sarjasta pois vuonna 2019, mutta teki hiljattain paluun Pihlajakadulle jälleen kuuden vuoden tauon jälkeen.

Välivuosinaan Johanna näytteli Alissan roolia kesäisin kuvatussa Rantabaarissa. Rantabaarin tuotanto kuitenkin on ollut toistaiseksi jäissä vuonna 2024 julkaistun 6. ja kenties viimeisen julkaistun kauden jälkeen.

Johanna tunnetaan myös somepersoonana ja Papupata-podcastin toisena juontajana.