Johanna Oraksen tytär Olivia Oras on kuollut
Johanna ja Reijo Oraksen tytär on mediatietojen mukaan menehtynyt. Hän oli vain 27-vuotias.
Taiteilija Johanna Oraksen ja taidekauppias Reijo Oraksen tytär Olivia Oras on kuollut.
Video: Olivia Oras on kuollut:
Johanna Oras on vahvistanut tiedon IS:lle, mutta perhe ei halua kommentoida asiaa tarkemmin. Olivia oli 27-vuotias kuollessaan.
Olivian poismenosta uutisoi ensimmäisenä Uuno.
Kamppaili päihdeongelman kanssa
Olivia oli Johannan ainoa lapsi. Taiteilijan tytär kertoi vuonna 2024 Me Naisten haastattelussa avoimesti päihdeongelmastaan ja syömishäiriöstään, jonka kanssa hän kamppaili monta vuotta nuorempana. Vuonna 2022 Olivia lupasi äidilleen, että hän menisi päihderiippuvaisille tarkoitettuun Minnesota-hoitoon.
– En tunnistanut itsessäni lainkaan päihderiippuvaisuuden piirteitä, vaikka koko ajan keksin itselleni tekosyitä juhlaan tai vaivoja, joihin tarvitsin lääkkeitä, Olivia kuvaili päihdeongelmaansa lehdelle.
Kuukauden päihdekuntoutuksen jälkeen Olivia päätti jättää alkoholin taakseen. Retkahduksia kuitenkin seurasi. Rakastuminen deittisovelluksesta löydettyyn kumppaniin oli lopulta Olivialle parantava kokemus, joka motivoi yrittämään.
– Olen hyväksynyt päihderiippuvuuden osaksi minuuttani. En voi juoda alkoholia tippaakaan, koska en hallitse sitä tai osaa käyttää sitä kohtuudella, Olivia kommentoi lehdelle.
Olivia työskenteli markkinoinnin ja sosiaalisen median parissa.
Uutinen päivittyy.