Johanna Harlin asteli punaiselle matolle – vain viikko synnytyksestä
Harlinien uusi elokuva Deep Water saapuu teattereihin vappupäivänä.
Johanna Harlin synnytti kolmannen lapsensa huhtikuun 21. päivänä.
Renny Harlin kolmiodraama:
Johanna ja hänen ohjaajapuolisonsa Renny Harlin ovat eläneet kolmilapsisena perheenä vasta viikon päivät, mutta tämä ei ole estänyt pariskuntaa saapumaan uuden elokuvansa kutsuvierasensi-iltaan.
Ensi-iltaa vietettiin Hollywoodissa maanantaina (27.4.). Punaisella matolla nähtiin muun muassa Kiss-tähti Gene Simmons ja näyttelijä Shannon Tweed.
Salamavalojen välkkeessä paistattelivat tietenkin myös Renny ja Johanna, jotka olivat pukeutuneet näyttävästi valkoisiin pukuihin. Johanna oli jättänyt Sanna Marinin tapaan aluspaidan puvuntakkinsa alta pois. Hiukset oli kietaistu tiukalle nutturalle.
Vauhti päällä
Johanna on palautunut ainakin näennäisesti synnytyksestään hyvin, sillä hän sädehti tilaisuudessa hymyilevänä itsenään.
Renny intoutui hauskuuttamaan kuvaajia erilaisilla ilmelyillä ja poseerauksilla.
Harlinit asuvat nykyisin Floridan Miamissa. Perheeseen kuuluu uuden tulokkaan lisäksi myös lapset Coco ja Jules.
Aiemmin kotona viihtyi myös perheen Myy-koira, mutta nykyisin Myy elelee arkeaan muualla.