Jestas! Anniina Valtonen esittelee yllättävän taitonsa

Joulukuussa jälkikasvua saanut Anniina taipuu melkoisiin asentoihin.
Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen sai perheenlisäystä viime vuoden joulukuussa.
Esikoisensa kanssa vauva-arkea elevä Anniina julkaisee Instagram-tilillään runsaasti materiaalia työkuvioistaan ja esimerkiksi meteorologin työhönsä liittyviä tietoiskuja.
Tämän lisäksi hän on kuluneen kesän aikana päivitellyt aurinkoisia lomatunnelmiaan pienokaisensa kera.
Jestas, mitä taiteilua!
Tällä kertaa Anniina yllättää todella, sillä hän esittelee tuoreessa Instagram-julkaisussaan yllättävää taitoaan. Meteorologin ja juontajan töitä tekevä Anniina nimittäin taipuu melkoisiin asentoihin, ja tuoreessa julkaisussaan hän esittelee taitojaan ilmajoogan parissa.
Ilmajooga on rentouttava laji, joka tehdään katosta roikkuvan kankaan eli hammockin avulla. Tunnista riippuen harjoitus kehittää monipuolisesti liikkuvuutta, kehonhallintaa, lihasvoimaa ja tasapainoa, sekä palauttaa kehoa ja mieltä.
Anniina julkaisi tilillään videon, jossa hän tasapainoilee katosta roikkuvan kankaan varassa. Ilmassa kiemurtelu käy meteorologilta sen verran mutkattomasti, että harjoitusta lajin parissa on ilmeisesti kertynyt jo jonkin verran.
– En mä mitään huvipuistolaitteita tarvitse, kankaan avulla taiteileva Anniina murjaisee julkaisunsa kuvatekstissä.
Eräs kommentoija toteaa lajin luultavasti aiheuttavan kankaan kanssa painivalle melkoisia mustelmia. Anniina myöntää, että hänen jalkansa ovat kokeneet yllättäviä värimuutoksia harrastelun myötä.
– Haha joo. Jaloista löytyy jo galakseja, metsän vihreää sekä syksyn keltaista, Anniina muotoilee.