Jesse Markin avautuu TTK-kokemuksestaan: ”Minulla oli osallistuessani naiivi ajatus”
Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta kuudentena tanssinopettajansa Claudia Ketosen kanssa pudonnut Jesse Markin muistelee TTK:n yllättäneen hänet.
– Minulla oli osallistuessani naiivi ajatus, että tanssisimme muutaman tunnin päivässä ja viikonloppuna vedettäisiin huilia ennen sunnuntain livelähetystä. Tanssia olikin joka päivä kahdeksan tuntia.
Jessen mukaan loppuviikosta treenattiin vielä pidempäänkin, jos koreografiassa oli hiomista.
– Muistan, että joskus meni lauantaina aamukymmenestä iltayhteentoista harjoituksissa. Pohkeet ja kaikki olivat ihan huonona, hän kertoo.