Jere Karalahti herkistyi äitinsä haudalla: "Meinasin jo tulla perässä"

Jere Karalahden Merja-äiti nukkui pois vuosi sitten.
Ex-kohukiekkoilija Jere Karalahden Merja-äiti nukkui pois vuosi sitten.
Jeren äiti muistetaan esimerkiksi Jeren dokumenttielokuvasta, jossa hän esiintyi lämminsydämisenä tukena poikansa ja lapsenlastensa elämässä. Jere on vieraillut äitinsä haudalla paljon tämän poismenon jälkeen, ja julkaissut haudalta herkkiä päivityksiä sosiaalisen median puolella.
Nyt, kun äidin kuolemasta on kulunut vuosi, on Jere käynyt jälleen vierailemassa haudalla. Hän julkaisi Instagram-sivullaan kuvan hautakivestä, jonka edustalla on kukkasia, kynttilöitä ja muita muistotavaroita.
– Tasan vuosi sitten, lähdit ihan liian aikaisin. Ollut kyllä erikoisin vuosi ikinä, Jere kirjoittaa sydänsilmäemojin kera.
Suruja ja vaikeita asioita mahtui Jeren vuoteen 2023. Heinäkuun alussa uutisoitiin, että Jeren ja Nanna Karalahden rakkaustarina on tullut päätökseensä, ja kaksikko oli hakenut avioeroa.
Tytär sai aikaan muutoksen
Äitinsä haudalla Jere kävi Ronja-tyttärensä kanssa. Jere kertoo kuvatekstissä Ronjan käyneen haudalla paljon ja kaipaavan isoäitiään enemmän kuin kukaan muu.
– Meillä on kaikki silleen todella hyvin ja monet sun opetukset on nyt vasta saanut merkityksen, niin suuren merkityksen et vaikee kuvitella et ihan ku oisit puhunut meille aina tästä ajasta, Jere pohdiskelee.
Hän on päätynyt mietiskelemään myös synkkiä asioita.
– Sä olisit todella ylpeä musta nyt kun en ole tehnyt mitään peruuttamatonta tai todella tyhmää ja sairasta koska en tiedä jos tietäisit mitä kaikkea täällä on tapahtunut sen jälkeen ku lähdit, ni haluisitko jopa et tekisin.
Jere viittaa tekstissä myös sairaalareissuunsa. Hän joutui sairaalaan maalis-huhtikuun vaihteessa, ja vietti siellä pari viikkoa. Hän ei kertonut syytä sairaalaan joutumiseensa, mutta viittasi eräässä päivityksessä hoidon liittyneen sydämeensä.
– Joo meinasinhan mä jo tulla perässä mut Ronjan sanat mulle sairaalassa: Iskä, Mummo kuoli just ni sä et voi nyt kuolla ni sai kyl aikaan sen lopullisen muutoksen mussa, Jere kirjoittaa.
Myös muu perhe on auttanut ex-kiekkoilijaa jaksamaan.
– Ja onhan mulla kolme poikkeuksellista pikku ihmistä kotona. Jax on se suuri taiteilijasielu, Alexia on ihan ku sinä ja sillä on sua ihan karmee ikävä (Joululahjaksi toivoi kuvia susta) ja Felicia on aikaansa edellä. Ja niiden kasvaminen ja kasvattaminen on mun elämäntehtävä nyt ja sä tiedät ku mä jotain lupaan sulle ni sen myös pidän.
Hän kaipaa yhä äitiään sanoinkuvaamattoman paljon.
– Ikävä on jotenkin loputon ja tuska liian suuri et voisin siitä jotain sanoa mut päivä kerrallaaan, jokainen päivä on nyt muutenkin kuin viimeinen ,kiitollisena kaikesta mitä teit mun eteen elämässä ni kuljen ylpeänä, sun ainoona lapsena ja poikana täällä ja Jax on muuten ihan ku mä, Jere kirjoittaa ja kertoo rakastavansa äitiään.
– See you on the other side (suom. "Nähdään toisella puolella"), hän päättää.