Jennika Vikmanilta rehellinen tilitys – näin Erika kommentoi

Jennika Vikmanilta rehellinen tilitys – näin Erika kommentoi

Erika Vikmanin pikkusisko kertoo kuulumisiaan.

Poptähti Erika Vikmanin, 31, pikkusisko Jennika Vikman, 28, on ollut viime aikoina kiireinen.

Hauskoja Tiktok-videoitakin tehtaileva Jennika Vikman on monessa mukana. Jennika kertookin rehellisesti hieman kuulumisiaan.

– Syksy on ollut aika kiireinen, ja oon opetellut löytämään balanssia koulun ja oman yritystoiminnan välillä. Aikataulujen suunnittelu on välillä aika haastavaa, ja yhtäkkiä sitä huomaakin, että hommaa on kertynyt ihan liikaa yhdelle ihmiselle! Silloin, kun itse ei sitä tajua, onneksi keho on viisas ja alkaa näyttää merkkejä siitä, että on aika hidastaa, laulaja kirjoittaa Instagramissa.

Viihdemaailmassa vaikuttava Jennika ymmärsi, että aivoille pitää antaa myös lepoa.

– Oon oppinut, että luova työ ja kiire ei oo hyvä yhdistelmä. Tajusin tän erityisesti, kun istuin saunassa tekemättä mitään, ja vasta silloin ideoita alkoi virrata – niitä ideoita, joita olin yrittänyt keksiä viikkoja.

Erika kommentoi

Kaikesta huolimatta hommat jatkuvat, mutta Jennika muistuttaa myös muita toisinaan ottamaan hetki rauhallisesti.

– Oon myös päässyt tekemään biisejä ja treenaamaan bilebändin kanssa tulevaa settiä! Vaikka viimeisten puolen vuoden aikana oon kamppaillut ääneni kanssa, joka ei vieläkään ole ihan täysin entisensä. Valoa sun marraskuuhun – muista säkin levätä!

Päivitykseen Jennika lisäsi neljä kuvaa itsestään. Jennika on läheisissä väleissä siskonsa Erika Vikmanin kanssa, joka myös kommentoi julkaisua.

Jos lepo tekee tommoseks nii mäki haluun heti lepoon, Erika kirjoitti viestiosiossa.