Jenni Poikelus: Vauva syntyi!

Jenni Poikelus: Vauva syntyi!

Jennin esikoislapsi saapui maailmaan.

YleX:ltä tuttu radiojuontaja Jenni Poikeluksen, 38, vauva on syntynyt.

Katso myös! Jenni Poikelus pohtii elämän tarkoitusta:

Jenni kertoo asiasta Instagram-tilillään. Mustavalkoisessa otoksessa näkyy pienokaisen nyrkissä oleva käsi: sormista keskimmäinen on kuitenkin pystyssä.

I'M HERE, BITCHES! julkaisussa lukee varsin räväkkään tyyliin.

Kyseessä on Jennin esikoislapsi. 

Vaikenee yksityiselämästään

Tiedettävästi parisuhteessa oleva Jenni ei ole paljastanut kumppaninsa henkilöllisyyttä julkisuuteen. Kansa ja media ovat yhdistäneet häntä kuitenkin toistuvasti niin ikään YleX:ltä tuttuun juontajakollegaan Juuso "Köpi" Kallioon.

– Niistä suhdeasioista en puhu, kuittasi Jenni Seiskalle marraskuussa 2025.

Myös Köpi on pysynyt hiiren hiljaa parisuhde-elämästään.

Jenni ja Köpi ollaan bongattu usein samasta paikasta samaan aikaan.
Jenni ja Köpi ollaan bongattu usein samasta paikasta samaan aikaan.

YleX:n aamu uusiksi!

Jenni paljasti odottavansa lasta viime maaliskuussa, ja äitiysvapaille hän jäi kesäkuun alussa. Samalla pakettiin laitettiin YleX:n PPP-kokoonpanon neljä vuotta kuuntelijoita viihdyttänyt aamushow. PPP:ssä Jennin lisäksi äänessä on ollut Jere Pehkonen ja Mika Parikka.

Kesän ajaksi YleX:n aamuissa on kuultu Epäpyhänä kolminaisuutena tunnettua Womma Seppälän, Siiriliina "Sikke" Kantolan ja Mika Parikan ohjelmaa. Myöhemmin kesällä aamuohjelmaa tekevät myös YleX:n iltapäivästä tunnetut Melina "Mellu" Mäkelä ja Aino "Aikku" Silkelä.