Jenni Haukio: Uusi aluevaltaus

Jennin edeltäjä oli itse Paavo Lipponen.
Tohtori Jenni Haukio ja presidentti Sauli Niinistö ovat pitäneet verrattain matalaa profiilia sen jälkeen, kun tasavallan presidentiksi tuli Saulin 12 vuoden jälkeen Alexander Stubb.
Luonnollisesti Saulia on haastateltu silloin tällöin liittyen muun muassa jo yli kolme vuotta kestäneeseen Ukrainan sotaan.
Tällä viikolla oli 48-vuotiaan Jennin vuoro kertoa uutisia, jotka olivat varsin iloisia.
Hänet on nimittäin valittu Sodan ja rauhan keskus Muistin tukisäätiön hallintoneuvoston vuosikokouksessa säätiön uudeksi puheenjohtajaksi.

Seuraa Paavo Lipposta
Kyseinen säätiö omistaa Mikkelissä toimivan Sodan ja rauhan keskus Muistin yhdessä Mikkelin kaupungin kanssa.
Jennin edeltäjä on myös tuttu isolle yleisölle, sillä hän seuraa tehtävässä ex-pääministeri Paavo Lipposta.
Nykyään 84-vuotias Paavo toimi hallintoneuvoston puheenjohtajana säätiön perustamisesta vuodesta 2018 lähtien.
– Innolla ja ilolla kohti uutta luottamustehtävää sodan ja rauhan teemojen parissa, Jenni kirjoitti Facebookissa.
Jenni oli nimityksestä luonnollisesti innoissaan myös säätiön tiedotteessa.
– Hallintoneuvoston puheenjohtajuus on minulle innostava kunnia-asia, ja kiitän saamastani luottamuksesta. On suuri ilo liittyä mukaan edistämään Sodan ja rauhan keskus Muistin tärkeää kansallista tehtävää sodan vaikutuksia dokumentoivana ja tulkitsevana monitieteisenä tiedekeskuksena.

Tärkeällä asialla
Muisti kertoo kotisivuillaan olevansa tiedekeskus, joka kertoo sodan vaikutuksista ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Säätiö kertoo tiedekeskuksen näyttelyiden vievän kävijänsä sodan kokemuksiin. Sivuilla kerrotaan, että Muistin toiminta perustuu humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä tehtyyn kotimaiseen ja kansainväliseen sodan tutkimukseen.
– Sotahistorian tuntemus sekä ymmärrys rauhanprosesseista on globaalien konfliktien sävyttämässä ajassamme kenties ajankohtaisempaa kuin vuosikymmeniin. Myös siksi Muistin työllä on erityinen painoarvo, jonka näkyvyyttä ja vaikuttavuutta toivon tukisäätiön hallintoneuvoston puheenjohtajana voivani entisestään vahvistaa, Jenni kuvailee tiedotteessa.
Muistilla on myös verkkosivut ja verkkokauppa, jossa myydään kaikkea aina kahvista t-paitoihin.