Jättikatastrofi! Kiira-myrsky tuhosi olympiavoittaja Tapio Korjuksen vastavalmistuneen huvilan – paloi maan tasalle!

Tapio Korjus

Soulin kesäolympialaisissa vuonna 1988 kultaa heittäneen keihäsmiehen Tapio Korjuksen viime viikonloppu oli kuin pahimmasta painajaisesta.

Kiira-myrsky osui Tapion huvilatontille Haminan Houtereen saaressa tuhoisin seurauksin. Myrskyn riepottelun johdosta Tapion huvillalla syttyi tulipalo, ja moderni rakennus paloi käytännössä maan tasalle.

– Kyllä se valitettavasti paikkaansa pitää. Palomestarin arvion mukaan rajuilma oli sytyttänyt tulipalon. Huvila paloi maata myöten eli täysin, Seiskan tavoittama Tapio kiroaa.

Tapio on pitänyt monta vuotta Timberkodin nettisivuilla blogia, jossa on raportoinut tarkasti Villa Gregoriukseksi nimeämänsä huvilan rakennusvaiheista.

Tapio kertoi takasti blogissaan kesähuvilansa rakennusvaiheista.
Tapio kertoi takasti blogissaan kesähuvilansa rakennusvaiheista.

Tapio kertoo käyneensä juuri viikko sitten  huvilalla tekemässä viimeistelytöitä.

– Sieltä puuttui enää sisälistoituksia ja jotain pientä. Voi sanoa, että viittä vaille valmis oli, Tapio huokaa.

Lue lisää keihäslegendan kohtaamasta painajaisesta tuoreimmasta Seiskasta!