Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka

Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka

Jasmine selvittää Seiskalle tilannetta.

Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari ovat Suomen yksi seuratuimmista pariskunnista.

Videolla Hjallis ja Jasmine kertovat Jasminen Poika-koirasta viime helmikuussa:

Jasmine jakoi sunnuntaina Instagramin stooreihinsa kuvan hänen ja Hjalliksen sunnuntaiaamupäivästään.

Hjallis ja Jasminen olivat RadioGaalan kuvatuimpia pariskuntia viime keväänä.
Hjallis ja Jasminen olivat RadioGaalan kuvatuimpia pariskuntia viime keväänä.

Shakkia ja takan loimuja

Videolla Jasmine kuvaa ensin shakkilautaa, josta selviää pelin olevan vasta alkutekijöissään, sillä vain muutama nappula on lähtenyt liikkeelle.

Sen jälkeen video kirmaakin kohti takkaa ja sen loimuja.

Tunnelmallista huomenta (aamupäivää?), Jasmine kirjoittaa videon yhteyteen.

Jos painaa sormella näyttöä ja pysäyttää videon heti ensi alkuunsa, voi todelliselta shakkipelaajalta loksahtaa leuat alas.

Kumpi tahansa valkoisilla pelaa, on hän laittanut kuningattaren ja kuninkaan keskenään vääriin paikkoihin.

Hjallis ja Jasmine kääntävät katseita, minne ikinä menevätkään.
Hjallis ja Jasmine kääntävät katseita, minne ikinä menevätkään.

Nyt puhuu Jasmine

Seiska tavoitti Jasminen selvittääkseen äärimmäisen tärkeän asian, kumpi pelasi shakkia väärin.

Totuus oli kuitenkin tällä kertaa tarua tylsempää.

– Emme me pelanneet, se oli vain koriste siinä stoorissa, Jasmine naurahtaa.

Jasmine kertoo siivoilleensa paikkoja ja sanoo sen yhteydessä nostaneensa shakkilaudan hyllyn päältä pöydälle.

Sitten seuraa tunnustuksen paikka.

– En osaa pelata shakkia.

Jasmine ei myöskään tiedä Hjalliksen shakkitaidoista.

Näin Jasmine ja Hjallis poseerasivat Urheilugaalassa.
Näin Jasmine ja Hjallis poseerasivat Urheilugaalassa.

– Ei olla puhuttu shakista koskaan, hyväntuulinen Jasminen huokaa.

Lisäksi Jasmine uskoo, että shakkilauta on joskus historian saatossa kaatunut ja nappulat on vain nostettu takaisin laudalle sen tarkemmin miettimättä.

Jasmine vältti "leppilammet"

Jasminelle pitää nostaa hattua, että hän myönsi, ettei osaa pelata shakkia.

Niin tekemällä hän vältti tekemästä ”leppilammet”.

Helmiä ja sikoja -elokuvan tähti Mikko Leppilampi jakoi nimittäin 2019 Malediiveiltä kuvan, jossa hän poseeraa muina adonikseina palmujen alla shakkilaudan kanssa kehuen shakkia hienoksi lajiksi.

– Ja muuttuu vielä paremmaksi kun laittaa nappulat oikeille paikoilleen..., naljaili turkulaisliikemies Jetrho Rostedt Mikon julkaisua.

– No niin, kaikki huomaa, mut aina on se yks, jonka on pakko sanoo se ääneen...🤷🏻♂️😘 Noh... [Seuraa selitys.] Työntekijä toi laudan tässä jamassa. Toki kunkku ja rouva asetettiin oikeille paikoilleen ennen pelin aloittamista.🤓☝🏼 Mutta hienosti bongattu Jeti! Kyllä huomaa, että on tullu shakkia pelattua.👌🏼😉, Mikko vastasi vierittäen asiassa vastuun hotellin työntekijälle, Mikko selitteli.

Mikon shakista Malediiveillä kertoi aikanaan Iltalehti.