Jasmine Pajarin ja Hjallis Harkimon loma testasi parisuhdetta: Palovammoja, torakoita...

Jasmine Pajarin ja Hjallis Harkimon loma testasi parisuhdetta: Palovammoja, torakoita...

Merenkäynti teki tepposet ensimmäistä kertaa purjehtineelle Jasminelle.

Kansanedustaja ja liikemies Harry "Hjallis" Harkimo, 71, julkisti tuoreen parisuhteensa rytinällä saapumalla vuonna 2023 Linnan juhliin yhdessä Jasmine Pajarin, 36, kanssa.

Arkistovideolla Hjallis ja Jasmine kertovat elämästä koiran kanssa:

Presidentin järjestämä itsenäisyyspäivän vastaanotto oli ensimmäinen kerta, kun pariskunta edusti yhdessä. Hjallis tulikin tehokkaasti paljastaneeksi kerralla paitsi seurustelevansa myös kumppaninsa henkilöllisyyden. 

1,5 vuotta myöhemmin Jasminesta on tullut kiinteä osa suomalaista julkisuuskenttää. Pariskunta on kertonut suhteestaan lehdissä, minkä lisäksi kaksikko valaisee yhteiseloaan säännöllisesti sosiaalisessa mediassa. 

Yhdessä vessapuuhissa

Viime aikoina Jasmine on ilostuttanut somekansaa julkaisemalla videomateriaalia parin Karibialle suuntautuneelta pääsiäislomalta. Purjehtiminen kirkkaissa vesissä ja rantaelämästä nautiskelu kuulostaa äkkiseltään rentouttavalta, mutta Hjalliksen ja Jasminen reissuun mahtui myös haasteita. 

Matka alkoi aurinkoiselta Antiqualta, josta parivaljakko nousi veneeseen määränpäänään Guadalupe. Jo ensimmäisenä purjehduspäivänä Jasmine sai kokea järkytyksen kun selvisi, ettei purressa ole lainkaan vessaa. 

– Jouduin pissaamaan ämpäriin Hjalliksen koipien juuressa, kun ei muitakaan vaihtoehtoja ollut, Jasmine muistelee videolla. 

Reissussa rähjääntyy

Koska Jasmine ei ole tottunut purjehtija, pääsi merenkäynti yllättämään. Hän kärsi pitkin reissua pahoinvoinnista voimakkaan tuulen ja aaltojen keinuttaessa venhoa vauhdikkaasti. Niin ikään pysäköinti aiheutti harmaita hiuksia, sillä poijuun kiinnittäytyessä Jasmine meinasi tipahtaa yli laidan. 

Pariskunta asuu yhdessä Sipoossa koiransa kanssa.
Pariskunta asuu yhdessä Sipoossa koiransa kanssa.

Reissuvideoista tuorein paljastaa, etteivät vastoinkäymiset jääneet merelle. Kuten vähänkään merillä seilanneet tietävät, on auringon voima vesillä vielä maatakin uskomattomampi. Huolellisesta aurinkorasvalla lotraamisesta huolimatta kaksikko poltti ihonsa. Hjallis esiintyykin pätkässä selvästi korventuneena. 

– Olimme kuin grillatut artisokat, Jasmine kuvailee.

Ällö yllätys 

Päiviä seikkaillut pariskunta suuntasi satamassa ensimmäisenä suihkuun. Sen hygieniataso jätti toivomisen varaa, sillä suihku vilisi torakoita. Ötökät eivät kuitenkaan haitanneet, sillä rakastavaiset olivat vain onnellisia päästessään vihdoin pesulle. 

– Olo oli kuin uudesti syntyneellä, Jasmine sanoo.