Jasmin Hamidin raju veto

Jasmin Hamidin raju veto

Tieto isosta päätöksestä tuli tänään.

Aiemmin Salatut elämät -näyttelijänäkin tunnettu sijoitusvaikuttaja Jasmin Hamid on siirtynyt aivan uusien haasteiden pariin.

Sen lisäksi, että Jasmin on aloittanut täysin uudessa työpaikassa, hän jättää vaikuttajamarkkinoinnin työt kokonaan taakseen ja on vaihtanut alaa.

Päätöstä voisi luonnehtia rajuksi tai ainakin hyvin merkittäväksi. Jasmin on tunnettu mediassa yrittäjänä ja vaikuttajana erityisesti sijoittamisen ja talousasioiden parissa.

Tällainen työ on kyseessä

Jasmin siirtyy Nordnet-yhtiön palvelukseen talousasiantuntijana. Asiasta tiedotetaan firman sivuilla.

– Hamidin tehtävä on kasvattaa talousosaamista ja tuoda esiin säästämisen sekä sijoittamisen hyötyjä. Uranvaihdon taustalla on omakohtaiset kokemukset sijoittamisesta, sivuilla kerrotaan.

Innoissaan uudesta

Jasmin itse on kertonut aiheesta Instagram-tilillään.

Olen uudesta työstä ihan valtavan innoissani. Olen kokenut sijoittamisesta ja oman talouden hallinnasta puhumisen äärimmäisen merkitykselliseksi. Nyt saan jatkaa samaa rahapuhetta Nordnetin kanssa, entistä suuremmalle yleisölle, hän kirjoittaa päivityksessään.

Tarinat-osiossa hän puhuu aiheesta ytimekkäämmin.

– Olen mennyt töihin! Enkä mihin tahansa töihin, vaan sain unelmieni duunin! hän julistaa.

Kirjava ura

Jasmin tuli tutuksi Salatut elämät -sarjan näyttelijänä, jossa hän esitti lääkäri Katariina Mäkelää. Hän jätti sarjan yli kymmenen vuotta sitten.

Sen jälkeen Jasmin onluonut uraa sijoittamisen parissa ja julkaissut esimerkikis Mamma betalar -podcastia yrittäjä ja sarjaremontoija Nata Salmelan kanssa. Kaksikolta on ilmestynyt myös rahaa ja työtä käsittelevät kuvakirjat.

Jasminin ura vaikuttajamarkkinoinnin parissa on ohi.
Jasminin ura vaikuttajamarkkinoinnin parissa on ohi.