"Järkyttävä uutinen" – näin Maija Vilkkumaa ja muut julkkikset muistelevat Heikki Silvennoista

Heikki Silvennoinen menehtyi 70-vuotiaana.
Näyttelijä ja muusikko Heikki Silvennoinen menehtyi 70-vuotiaana. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat, joka sai tiedon Heikin menehtymisestä hänen lähipiiristä.
Harvinainen sairaus
Heikki kertoi keväällä Tommi Saarelan kirjoittamassa Heikki Silvennoinen – Nousut ja laskut -elämäkertakirjassa sairastavansa harvinaista verisairautta.
– Luuydinnnäytteestäni löytyi veritauti, jollainen on yhdellä miljoonasta, Heikki kertoo kirjassa.
Seiska tavoitti Heikin ystävän Timo Kahilaisen, joka vahvisti suru-uutisen.
– Rakas ystäväni on poissa. Suunnaton ikävä Hessua, Timo kertoo liikuttuneena Seiskalle.
Monet julkisuudesta tutut henkilöt ovat muistelleet Heikkiä sosiaalisessa mediassa.
Laulaja Maija Vilkkumaa jakoi Instagramissa Heikin muistoa kunnioittavan postauksen, johon hän laittoi Heikin kuvan sekä yhteiskuvan hänen kanssaan.
– Järkyttävä uutinen. Heikki Silvennoinen oli sankarini todella monella tavalla. Osanottoni läheisille, Maija kirjoittaa.
Valtiovarainministeri Riikka Purra muistaa Heikkiä X:ssä (ent. Twitter).
– Yksi Suomen parhaista koomikoista, näyttelijä ja muusikko Heikki Silvennoinen on kuollut. Lämmin osanotto läheisille. Ääni on hiljennyt, takaisin Tohloppiin, Kummeli 4-evö, Riikka kirjoittaa.
Farmi-juontaja Susanna Laine jakoi Instagramiin yhteiskuvan Heikin kanssa.
– Lepää rauhassa Heikki Silvennoinen. Ihan huikee ukko. Osanotot omaisille ja läheisille, Susanna kirjoittaa.
– Minulla ei ole sanoja, kirjoitti muusikko Erja Lyytinen englanniksi päivityksessään, jossa hän jakoi yhteiskuvan Heikin kanssa. Erja lisäsi tekstiin useita itkeviä ja rikkinäisiä sydämiä.
JVG-duon Ville Galle jakoi sosiaalisessa mediassa Heikin kuolinuutisen ja lisäsi päivitykseen neljä valkoista kyyhkystä, joilla on oliivinoksa suussaan. Emoji symboloi yleensä rauhaa.

"Taas yksi legenda"
Koko kansan rakastama Heikki nousi suuren yleisön tietoisuuteen supersuositusta Ylen Kummeli-sketsisarjasta, josta tehtiin myöhemmin useita elokuvia. Sarjaa alettiin esittämään vuonna 1991.
Silvennoisen lisäksi Kummeleiden ydinporukan muodostivat Heikki Kahilainen, Heikki Hela, Olli Keskinen ja myöhemmin Kummeleihin tuli mukaan Heikki Vihinen.
Sarjan fanit ovat kommentoineet järkyttyneinä Heikin poismenosta Kummeleiden viralliselle Instagram-tilille.
– Sinne meni taas yksi legenda, kirjoittaa yksi.
– Taivaasta tuli hitusen hauskempi paikka. Lepää rauhassa, kommentoi toinen.
– Osanotto Heikin omaisille ja ystäville. Kiitos kaikesta huumorista ja musiikkitaiteesta, jonka meille annoit. Tuli iso lovi populaarikulttuuriin, kiittää kolmas.