Jari Sillanpään kielenkäyttö ihmetyttää

Jari Sillanpään kielenkäyttö ihmetyttää

Iskelmälaulajalla menivät sanat sekaisin. Sekaannus ei kuitenkaan tapahtunut kesken keikan.

Jari Sillanpää päätyi vahingossa puhumaan omituisuuksia uusimmalla somevideollaan.

Video: Jari Sillanpää lauteilla Tervolassa.

Instagramissa ja Facebookissa jaetulla videolla Jari, 60, kertoo tuoreimmasta nettilöydöstään.

Omituinen lyhenne

Julkaisun kuvateksti on voinut herättää monissa hämmennystä.

Mun eka ost. est. video, kuvatekstissä lukee.

Mikä ihmeen ost. est?

Jari on selkeästi onnistunut poimimaan käyttöönsä hieman internet-slangia. Kyseessä on sosiaalisessa mediassa, erityisesti Tiktokissa, käytössä oleva lyhenne, jolla tarkoitetaan ostosten esittelyä.

Ja juuri niin Jari myös tekee.

Jarin uusi tyyli esittelyssä

Iskelmälaulaja on kuvannut videon parkkipaikalla. 

– Tilasin nimittäin pari viikkoa sitten tällaisen liivin, Jari kertoo videolla avatessaan samalla pakettiaan.

– Mä oon ruvennut harrastamaan liivejä keikoilla, Jari kertoo. 

– Onpa nätti, Jari sanoo nauraen ja esittelee liiviä kameralle.

Jaria naurattaavat omat sovittamispuuhat sen verran, että hän meinaa taittua kaksin kerroin.

– Eikö ole nätti liivi, Jari hehkuttaa.

Liivi ei kuitenkaan istu täydellisesti, vaan nousee laulajan mielestä liian korkealle.

– No, mikäköhän tää oli, tää taisi olla kolme XL:ää, laulaja pohtii.

– Se sopii ihan hyvin, jopa vähän iso, Jari kommentoi ostostaan ja napittaa liivin vielä kiinni. 

"Nykyään näistä kullista..."

Entinen tangokuningas mainitsee liivin kultaisen ketjun ja toteaa, ettei itse pidä siitä. Sitten Jarilla menevät kuitenkin sanat hieman sekaisin.

– No tätä mä en kyllä halua tätä kultaista juttua. Mä käyn myymässä sen, jossain kultasepän luona, näistähän saa hirveästi nyt rahaa nykyään näistä kullista...

Iskelmälaulaja huomaa nopeasti oman virheensä ja nauraa sille makeasti.

– Kullista saa paljon rahaa, Jari toistaa ja hekottaa samalla.

– No niin, tämmöinen tuli, Jari toteaa lopuksi ja esittelee vielä asuaan.

Some sekosi

Jarin sekaisin menneet sanat saivat riemun repeämään julkaisun kommentikentässä Facebookissa. Julkaisu oli vain muutamassa tunnissa kerännyt lähes 200 kommenttia alleen.

– Hyvä se on kullineen päivineen, kommentoi joku nauruemojin kera.

 Joo tuohon ei tartte mitään kullituksia kun miehellä ittellä on sydän täynnä kultaa, kommentoi toinen. 

Liivin istumisesta oltiin montaa mieltä kommenteissa. Osa neuvoi Jaria pitämään liivin auki ja toiset ohjeistivat artistia menemään ompelijan pakeille.