Jaren kaksoisveli Jere Tiihonen voitti Suomen mestaruuden – taas!

Jaren kaksoisveli Jere Tiihonen voitti Suomen mestaruuden – taas!

Jere Tiihonen on lajinsa hallitseva Suomen mestari.

Cheekkinä tunnetun Jare Tiihosen kaksoisveli Jere Tiihonen on tuore Suomen mestari.

Jere Tiihonen on voittanut jälleen toistohauiskäännöksessä SM-kultaa. Jere iloitsee saavutuksestaan myös somessa.

Hauiskäännön Suomenmestari 2023. Tällä kertaa voitto irtosi nostamalla 42,5kg kuormaa 24 toiston verran, voimamies kirjoittaa Instagramissa ja lisää:

– Parannusta viime vuoteen tuli siis 2 toistoa.

Jere on voittanut Suomenmestaruuden samassa lajissa jo vuosina 2022 ja 2021. Hän suuntasi jo ajatuksiaan ensi vuoden mittelöihin.

Ehken ensivuonna olisi aika siirtyä maksimi raudan nostoon, jotta myös isot/vahvat miehet pääsevät kisaan mukaan?

Urheiluhierojana työskentelevä Jere on juontanut myös Trauma-sarjaa. Miehen elämää sivuutettiin myös hänen räppäriveljensä Jaren elämään pohjautuvassa elokuvassa Veljeni vartija, joka ilmestyi vuonna 2018.

Jare Tiihosen kaksoisveljeltä herkkä päivitys yhteisestä matkasta: "Olen kiitollinen"

"Homma tasapainossa"

Mies on avoimesti kertonut elämästään myös somessa. Hän on paljastanut paheensa olevan sikarit.

Balanssi. 20 vuotta absolutismia. Puhdasta safkaa, ei ensimmäistäkään sätkää. Sporttia läpi elämän. Joten suon itselleni tämän ainoan paheen ja oman rentoutumisen hetken ”muutamien” sikarien muodossa pitkin vuotta. Pysyy homma tasapainossa, Jere pohti syyskuussa.

Jare Tiihonen täytti vuosia - Jere-veljeltä koskettava onnitteluviesti

Hierojakönsikäs Jere Tiihonen pullistelee paita auki ulkomailla