Jannika B mainostaa perhettään – vaikenee kuitenkin Toni Wirtasesta

Jannikan ja Tonin ensitapaamisesta tuli viime kesänä kuluneeksi 12 vuotta.
Jannika B hakee perheelleen au pairia. Hakuilmoituksessa Jannika hehkuttaa englanniksi perheen olevan ”Suomen coolein perhe”.
Jannika vihjailee perheen musiikki-innostuksesta (sekä työ että harrastus), mutta Apulanta-Tonista ei mainita mitään. Lisäksi kahden lapsen hoitajan toivotaan osallistuvan kevyisiin kotitöihin, kuten pyykin viikkaukseen ja koiran ulkoilutukseen.
Haastaja rohkeasti pukeutuvalle Erika Vikmanille? Jannika B hurmaa sensuellissa esiintymisasussa
Jannikan ja Tonin ensitapaamisesta tuli viime kesänä kuluneeksi 12 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Jannika muisteli hetkeä Instagram-tilillään kesäkuussa.
Jannika oli lähtenyt kohti unelmiaan, ja tavoitteli rohkeasti laulajanuraa. Unelmaa tukeakseen Jannika alkoi kirjoittaa blogia, jossa hän avasi matkaansa kohti artistiutta.

Jannika B paljastaa ensitapaamisensa Toni Wirtasen kanssa - Tonin tiukka tokaisu huvittaa
Blogiaan varten hän haastatteli eri artisteja, ja juhannuksena 2011 hän päätyi haastattelemaan Apulanta -yhtyeen Toni Wirtasta festareiden bäkkärillä.
Tästä alkoi parin rakkaustarina, ja he astelivat alttarille tunnelmallisissa talvihäissä vuonna 2013. Muusikkoparilla on kaksi yhteistä lasta.