Jannika B kärsi yllättävästä kammosta – näin siinä kävi
Laulaja paljastaa, kuinka äitiys vaikutti pelkoihin.
Laulajapariskunta Jannika B:n ja Toni Wirtasen kotona on kaksi ponia.
Kahden lapsen äiti oli aiemmin allerginen hevosille ja pelkäsikin niitä. Miten ihmeessä hänestä tulikin ponien omistaja?
– Ne ovat sellaisia äitiyden tiettyjä juttuja. Kun yrittää miellyttää jälkikasvuaan, joutuu aika paljon omia rajojaan ja mieltymyksiään sivuuttamaan.
Jannika kuitenkin sanoo, että eläimet ovat antaneet paljon hänen elämäänsä.
– Olen päässyt eroon niin allergiasta kuin pelostakin.
Laulajalle ei enää tule minkäänlaisia oireita hevosten karvapölystä.
Ponit palkinnoksi
Kummallakin ponilla on erilainen tarina. Ensimmäinen saapui perheeseen ikään kuin palkintona Jannikan ja Tonin tyttären saavutuksesta.
– Hän oli vuoden syömättä karkkia ollessaan noin kuusivuotias. Sitten hän sai ponin. Sen jälkeen hän lupasi käydä ulkoiluttamassa koiramme aamuin illoin, ja sai siitä hyvästä toisen ponin.
