Janni Hussilta hämmentävä muodonmuutos

Jannin julkaisemat kuvat herättivät kysymyksiä.
Monitoiminainen Janni Hussi oli taannoin lomailemassa Dubaissa kaverinsa Emmi Lehtomaan kanssa.
Rallikartturina nykyään toimiva Janni joutui erikoiseen myllyyn, kun mediassa alettiin ruotia hänen ja aviomies Joel Harkimon mahdollista eroa.
Otsikoita kiihdytti ilmeisesti osaltaan se, että Janni oli viettämässä laatuaikaa samalla, kun Joel purjehti yksin Atlantin valtamerellä.
Jopa Jannin lomakuvien yhteydessä julkaisemasta musiikista revittiin suoria päätelmiä siitä, että ero olisi pian tosiasia.
Omat elämät suhteen ohessa
Janni ja Joel ovat tulleet tunnetuiksi siitä, että he elävät molemmat hyvin omannäköistä elämäänsä nauttien toisistaan, mutta tehden myös itselle tärkeitä asioita.
Parivaljakko joutui jopa ottamaan somehuhuihin kantaa kertoen, että suhde voi hyvin.
–Parisuhteita on erilaisia. Jotkut elävät elämäänsä symbioosissa ja toiset toteuttavat omia juttujaan. Me kuulumme tähän jälkimmäiseen. Meidän suhteessa on onneksi ok, että vaimo lomailee, käy beach clubilla ja tanssii siellä. Meillä myös yhteydenpito ja toisen tukeminen hoidetaan lähes kokonaan yksityisesti, eikä esimerkiksi julkisesti toisen kanssa sometilien kommenttikentissä, Janni muun muassa kirjoitti Instagramissa.
Janni Suomessa, Joel Antigualle
Kyseisestä kirjoituksesta on viikko, ja nyt moni asia on toisin – mutta Joelin ja Jannin vakaa suhde ei kuulu niihin.
Joel on nimittäin saapunut Karibianmerellä sijaitsevalle Antigualle ylitettyään Atlantin yksin purjehtien.
Janni taas on palannut Suomeen ja hektiseen arkeen, mutta on kerennyt tehdä melkoisen muodonmuutoksen.
Aprillipäivänä 1. huhtikuuta Janni esitteli kolmen kuvan voimin hiuksiaan.
– Kyselin eilen storyssa et pitäskö leikata otsis.. vastustus oli vähintäänkin suurta. 😅 Mut sit sain viestin DM:ään, missä kysyttiin et koska must on tullu tämmönen jänistäjä. 🙄.
– Noh, jänistäjä tai ei, niin otsista ei tullu. Mut tehtiin sit vähä isompi tukkaremppa. 😅 Viimesen vuoden aikana ku on antanu vapaat kädet mun kampaajalle ni täs on jo veivattu blondista bruneks ja nyt sit vähä kumpaaki. 💁🏻♀️ Why choose, when you can have both? Myös pituudessa. 🤩.
Aprillia vai ei
Ja todentotta, otsatukan sijasta Jannilla on hiukset, joista toinen puoli on leikattu lyhyemmäksi ja toinen pidemmäksi.
Eroa on jopa siinä määrin, että puhutaan ehkä 20 sentistä.
Luonnollisesti Janni on kysynyt, mitä mieltä hänen seuraajansa uudesta hiustyylistä ovat.
Ja fanithan ovat tykästyneet, vaikka osa aprikoikin, että kyseessä saattaa olla aprillipila.

Nyt puhuu Janni
Seiskan toimittaja otti vanhan iPhonen kouraansa ja otti yhteyttä Janniin.
Jannin vastaus oli ikävä sikäli, että se osoitti toimittajan sinisilmäisyyden.
– Hahah! Peruukki oli siis ilmeisen toimiva! Valitettavasti kyseessä ei ollut oikea tukka, maan tunnetuin kouvolalainen naurahtaa.
Janni kertoo päättäneensä jo aamusta, ettei usko tänään ketään eikä mitään.
– Silti sain itseni kiinni ihmettelemästä Maria Veitolan ehdokkuutta kokoomuksessa sekä F1-kuski Lewis Hamiltonin osallistumista Keski-Euroopan ralliin, hyväntuulinen Janni päättää.