Janni Hussi tulistui – pikkuveljeä lyötiin

Janni Hussi tulistui – pikkuveljeä lyötiin
20220901, Vantaa. Vuoden 2022 BB-talo. Kuvassa Janni Hussi.

Kyseessä on Jannin yläkouluikäinen veli.

Juontaja ja kartturi Janni Hussi kertoi sosiaalisessa mediassa veljensä kohtaamasta väkivallanteosta. 

Urheiluottelun jälkeen

– VÄKIVALTA EI KUULU URHEILUUN! Janni kirjoittaa.

Hän toteaa, ettei tiedä miten hän edes aloittaisi purkamaan kyseistä asiaa.

Janni julkaisi keskiviikkoiltana (9.4.) Instagram-päivityksen, joka koski tiistaina Lahdessa pelattua Pelicans–Jokerit-ottelua.

Janni, itsekin urheilua rakastavana ihmisenä, ajattelisi itse, että fiilis olisi katossa jos oma joukkue murskaisi vastustajat kotiottelussa.

– Asia, joka mua on oikeastaan aina häirinnyt penkkiurheilussa, on siihen liittyvä väkivalta. Mä ymmärrän ja tiedän, että TUNTEET KUULUU URHEILUUN niin kentällä kuin katsomossa. Mutta väkivalta ei tähän tunneskaalaan kuulu, Janni jatkaa.

Sana on vapaa -podcastin toisena juontajana toimiva Janni kertoo, että hänen yläkouluikäinen veljensä oli katsomassa ottelua ystävänsä kanssa. Ottelun tappio oli kaksikolle suuri pettymys, sillä he ovat kovia Jokeri-faneja. 

Aikuinen löi nuorta

Ottelun jälkeen hallilta poistuessaan he purkivat harmitustaan keskenään sanallisesti.

Edellä kävellyt aikuinen Pelicansin fani ei selkeästi tätä puintia jaksanut kuunnella, vaan vahvasti päihtyneenä kääntyi ympäri, heitti veljen lippiksen pois päästä ja tirvaisi naamaan. Kyllä, löi. ANTEEKS MUT MITÄ HELVETTIÄ??, Janni kirjoittaa järkyttyneenä.

Hän kirjoittaa epäuskoisena, kuinka aikuinen mies lyö nuorta. Janni jatkaa, että tällainen käytös ei kuulu urheiluun, hyviin tapoihin eikä mihinkään muuallekaan.

Paikalle saapuivat järjestyksenvalvojat ja poliisit, jotka erottivat muut paikalle tulleet ja estivät tilanteen eskaloitumisen. He eivät nähneet itse tekoa ja lyöjän henkilöllisyys jäi mysteeriksi.

– Huhhuh. En oo hetkeen ollu näin vihanen. Veljellä kaikki onneksi hyvin. Mut yritetään nyt jumalauta käyttäytyä, Janni täräyttää.