Janni Hussi jakoi tunteellisen viestin
Janni inspiroi nuorta fania.
Rallikartturi Janni Hussi kisasi hiljattain Virossa varsin menestyksekkäästi Teemu Sunisen kartanlukijana. Kaksikko kaahasi lopulta hienosti kakkoseksi.
Video: Janni Hussi kertoo Jyväskylän rallista
Podium-paikan jälkimainingeissa Janni on jakanut Instagram-tilillään (21.7.) kuvan eräältä fanilta saamastaan viestistä. Siinä henkilö kiittelee Jannia vuolaasti: tähtikartturi oli painanut nimmarit paitaan pyydettäessä.
Viesti sai Jannin herkistymään, hän tunnustaa.
Kaunis viesti
Päivityksen kuvituksena on ruutukaappaus Jannin saamasta viestistä.
Englanninkielisessä viestissä Jannin fani onnittelee häntä hienosta suorituksesta ralliteillä, ja kertoo päässeensä juuri antamaan tyttärelleen t-paidan, jonka Janni signeerasi.
– Hän on haltioissaan ja hyvin ylpeä paidasta, viestissä lukee vapaasti suomennettuna.
– Olet todella sytyttänyt hänen rakkautensa rallia kohtaan, ja nyt hän kyselee minulta, miten hänestä voisi tulla kakkoskuski niin kuin sinusta.
Fani myös kiittelee Jannia vuolaasti, ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää – niin ammatillisesti kuin muutenkin.
Roska meni silmään
Janni on kirjoittanut päivityksen kuvatekstiin pitkän englanninkielisen tekstin, jossa hän kiittelee rallin aikana saamistaan viesteistä.
– Sain tämän viestin tänä aamuna. Täytyy myöntää… jotain taisi mennä silmääni, hän kirjoittaa viitaten päivityksessä näkyvään viestiin.
Ralli on enemmän kuin pelkkä urheilulaji, Janni toteaa, ja korostaa lajin yhteisöllisyyttä.
– Joskus pienet kohtaamiset voivat olla niin merkityksellisiä, että ne vaikuttavat jonkun tulevaisuuden suuntaan. Lopulta juuri nuo pienet hetket osoittautuvat usein kaikkein suurimmiksi, hän kirjoittaa.
Kohtaamiset fanien kanssa merkitsevät paljon myös tähtikartturille itselleen.
– Joka kerta, kun näen nuoren fanin rakastuvan tähän lajiin sen ihmisten ansiosta, sydämeni täyttyy ilosta. Jokainen hymy, jokainen keskustelu, jokainen kuva ja jokainen kädenpuristus on jotain, mitä tulen aina vaalimaan.
Lopuksi Janni kiittää saamastaan tuesta.
– Se merkitsee todella paljon, hän päättää.