Janne Naakka ja Valtteri Sandberg: Ero! – taustalla muun muassa pettämisskandaali

Molemmat myöntävät, että taustalla on muun muassa pettämistä.
Muun muassa tubettajana sekä muoti- ja lifestylebloggaajana tunnetuksi tullut Janne Naakka on eronnut kumppanistaan Valtteri Sandbergistä.
Ex-avopari ilmoittaa tahoillaan Instagramissa eron olevan tosiasia.
Taustalla on ikäviä asioita.
– Minun ja Valtterin yhdessä kirjoittama tarina on tullut päätökseen. Noin kaksi vuotta sitten sain tietää Valtterin pettäneen minua useasti suhteemme aikana. Eniten satutti kuitenkin tapa, jolla Valtteri oli valehdellut minulle pettämisestä, Janne kirjoittaa erovideon yhteydessä.
Ero tapahtui jo lokakuussa
Janne kertoo Valtterin luvanneen korjata suhteen ja itse luvanneensa luottaa Valtteriin uudelleen.
– Pyysin Valtterilta kahta tekoa, jotka auttaisivat palauttamaan luottamukseni häneen ja korjaamaan suhdettamme. Hän teki paljon, mutta ei kumpaakaan pyytämistäni asioista.
Päivityksestä selviää, että ero on tapahtunut jo viime syksynä.
– Viime kesänä, muiden henkilöiden taholta kokemani kiusaamisen ja Valtterin pettämisen jälkeen, olin viimein tarpeeksi vahva vaatimaan häneltä aiemmin pyytämiäni tekoja, jotta saisimme korjattua parisuhteemme. Kun aloin vaatimaan niitä, Valtteri halusi erota. 12 vuoden suhteemme päättyi 19.10.2024.
Molemmat seurattuja vaikuttajia
Janne kertoo pitkän eroilmoituksensa lopussa, että vaikka he ovat jo hetken käsitelleet asioita, hän toivoo seuraajien antavan vielä hieman lisää aikaa molemmille.
– Tällä hetkellä koen monia tunteita, enkä ole valmis sanoittamaan niitä, mutta kun olen, lupaan kertoa ne teille 💔, Janne pättää.
Molemmat ovat hyvin seurattuja somevaikuttajia.
Jannella on pelkästään Instagramissa lähes 100 000 seuraajaa, ja Valtterillakin pitkälti yli 50 000.
Valtteri myöntää pettämiset
Valtteri on julkaissut tahollaan kuvan kotiovesta, jossa näkyvät yhä molempien nimet.
Hän kirjoittaa, kuinka he tapasivat kesällä, jolloin molemmat täyttivät 18 vuotta, ja kuinka he ovat varttuneet yhdessä aikuisiksi viimeisen 12 vuoden aikana.
Matkaan on mahtunut luonnollisesti ylä- ja alamäkiä.
– Eromme taustalla vaikutti moniakin tekijöitä, joista merkittävä oli vuosien takainen uskottomuuteni. Tapauksia oli useita, ja ei ole päivääkään, etten katuisi niitä. Kuitenkin suurin katumukseni liittyy siihen, että en ollut rehellinen Jannelle, vaan asiat tulivat hänen tietoonsa muulla tavalla pari vuotta sitten. Vasta sen jälkeen pystyimme työstämään suhdettamme, koska halusimme molemmat jatkaa yhteistä matkaa. Toivon joka päivä, että olisin ollut rohkeampi.
Pariskunta on saanut valtavasti kannustavia kommentteja julkaisuihinsa.
He ovat myös reagoineet toistensa julkaisuihin sydänemojein.