Jani Sievinen - yllätysero: "Olisin halunnut jatkaa"

Ex-uimari kertoi asiasta Instagram-päivityksessään.
Ex-uimari Jani Sievinen eroaa Maria-puolisonsa kanssa. Jani kertoi asiasta tänään (18.8) Instagram-päivityksessään.
11 vuotta yhdessä ollut pari lähtee eri teille Marian tahdosta.
– Moi. Marian ja minun liitto päättyy. Itse olisin halunut jatkaa matkaa. Ymmärrän perusteet ja kun perusteet ymmärtää niin hyväksyy myös tosiasiat, Jani kertoo julkaisun kuvatekstissä.
Haikeassa julkaisussa Jani kertoo parin yhteisen intohimon olleen matkustaminen. He piipahtivat kaikkiaan 19 eri maassa.
Mestariuimari muistelee, kuinka vei Marian Linnan juhliin Suomen täyttäessä 100 vuotta, siis vuonna 2017.
– Sain myös olla mukana hivenen kasvattamassa ja seuraamassa Marian lasten kasvua. Tytärtä alle 2-vuotiaasta aina yläasteelle ja poikaa matkalla eskarista lukiolaiseksi. Tyttärestä tuli kilpauimari ja pojasta lahjakas lukiolainen. Kaikki nuoremmat lapsemme ovat kuin sisaruksia ja toistensa parhaat kaverit, Jani kirjoittaa.
Vaikka Jani kertoo mielen olevan sekava, ja ikävän kova, hän toivoo julkaisunsa lopuksi Marialle kaikkea hyvää tulevaan.
– Tämän enempää en asiaa kommentoi, hän toteaa kuvatekstin loppuun.
Vajaa viisi vuotta naimisissa
11 yhteisestä vuodesta pari ehti olla naimisissa noin viisi. Pari avioitui marraskuussa 2020.
Seitsenlapsista uusperhettä pyörittäneen pariskunnan perheeseen kuului Janin viisi ja Marian kaksi lasta.
Janin lapsista kaksi, jo aikuista poikaa, ovat hänen ensimmäisestä avioliitostaan Susanna Ingrettilän kanssa. Lisäksi hänellä on kolme tytärtä Mari Samuelsenin kanssa.
Entinen mestariuimari
Jani voitti aktiiviurallaan pitkän radan MM-kultaa 200 metrin sekauinnista vuonna 1994 sekä Olympiahopeaa vuonna 1996.
Sekauinnin erikoismies kauhoi kaikkiaan viisi maailmanmestaruutta, joista neljä lyhyeltä radalta.
Maailmanmestaruuksien lisäksi altaasta jäi käteen useita arvokisamitaleita, mukaan lukien monia Euroopanmestaruuksia.