Jama Jama hämmästyi Jethron kirjasta: "Ei Jeti välittänyt…"

Jama Jama hämmästyi Jethron kirjasta: 'Ei Jeti välittänyt…'

"Ohjelma floppasi, eikä ihme. Se oli paskin ohjelma ikinä. Teimme sitä urhoollisesti 40 jaksoa", Jeti kertoo kirjassaan eräästä tv-ohjelmasta.

Lokakuussa tuli uunista ulos Jethro Rostedtin elämäkerta Makso mitä Makso (Otava).

Video: Jethro paljastaa toteemieläimensä.

Seiskan erikoistoimittaja Leena Ylimutkan kirjoittamassa teoksessa on painavaa asiaa reippaan 200 sivun verran.

”Jeti” käy läpi kirjassaan tyylilleen uskollisena värikkäästi nousut ja laskut elämässään sekä bisneksissään.

Kirja on käynyt hyvin äänikirjamarkkinoilla, sillä se on keikkunut ilmestymisestään lähtien kärkipäässä – tuohan juttuihin sekä syvyyttä että uskottavuutta sekin, että Jeti lukee itse tarinansa.

Jethro Rostedt tuli julkisuuteen Diilistä, jota hän ei kuitenkaan lopulta voittanut. Ihmisten sydämet 'Jeti' kuitenkin valloitti. Kuva vuodelta 2009.
Jethro Rostedt tuli julkisuuteen Diilistä, jota hän ei kuitenkaan lopulta voittanut. Ihmisten sydämet "Jeti" kuitenkin valloitti. Kuva vuodelta 2009.

Mieletön maailma

Aikanaan Jeti tuli ihmisten huulille ensin Diilistä ja viimeistään lopuille Tanssii tähtien kanssa -suosikkiformaatista.

TV-ohjelmia seurasi lisää ohjelmia – omiakin.

Nyt jo unholaan on saattanut jäädä vuosina 2011–12 esitetty Mieletön maailma -hupiohjelma, jota Jeti teki yhdessä Simo Frangénin kanssa.

Rehellisesti, en loukkaantunut, en tunne mitään tunnetta.

Lisäksi kolmantena taikurina sirkuksessa hääri Tampereella lähes käsitteen asemassa oleva Jama Jama, mutta häntä ei Jeti mainitse kirjassaan tavullakaan toisin kuin Simon, jota kehuu vuolaasti.

Jama ihmettelee ääneen, ettei Jeti muistanut häntä mainita.

– Ei Jeti välittänyt… yhtä paljon siellä painettiin hommia.

'Ohjelma floppasi, eikä ihme. Se oli paskin ohjelma ikinä. Teimme sitä urhoollisesti 40 jaksoa', Jeti kertoo kirjassaan Mielettömästä maailmasta.
"Ohjelma floppasi, eikä ihme. Se oli paskin ohjelma ikinä. Teimme sitä urhoollisesti 40 jaksoa", Jeti kertoo kirjassaan Mielettömästä maailmasta.

"Kiitollinen, ettei minua mainittu"

Ohjelmassa Jama toimi hyväntuulisena pianistina, mikä käy järkeen, sillä onhan hymypoika valittu juuri tuolloin Tampereen positiivisimmaksi henkilöksi.

– Rehellisesti, en loukkaantunut, en tunne mitään tunnetta, Jama toteaa siitä, ettei häntä mainittu kirjassa.

Jama oli tosiaan ohjelmassa eräänlaisena show-elementtinä. Somalipianisti, joka ei osannut soittaa pianoa lainkaan.

– Olen jopa kiitollinen, ettei minua mainittu hänen kirjassaan, Jama sivaltaa.

Loppukaneettina Jama mainitsee Jetin olevan ”läppä äijä”.

Somaliasta 1990-luvulla perheensä kanssa Suomeen tullut Jama Jama on Tampereella paikallinen julkkis.
Somaliasta 1990-luvulla perheensä kanssa Suomeen tullut Jama Jama on Tampereella paikallinen julkkis.

Jeti keroo unohtaneensa 

Luonnollisesti Seiska tavoitti myös Jetin.

– Aaa, Jama Jama! Hitto, totta.

Jeti kertomansa mukaan unohti yksinkertaisesti mainita kyseisen kolmannen miehen.

– Jama oli tosiaan ohjelmassa eräänlaisena show-elementtinä. Somalipianisti, joka ei osannut soittaa pianoa lainkaan.

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun näki pianon. Hän pimputteli koskettimia aina ohjelman alussa ja lopussa hymyillen leveästi.

Jethro makso mitä makso -kirja on noussut välittömästi hitiksi tuskin vähinten kirjan värikkään päähahmona vuoksi.
Jethro makso mitä makso -kirja on noussut välittömästi hitiksi tuskin vähinten kirjan värikkään päähahmona vuoksi.

Seuraavaan painokseen?

Muistaapa Jeti senkin, että Jama oli puettu ohjelmassa merikapteenin asuun.

– Se oli kyllä hauska, kuten mies itsekin.

Yhden jutun Jeti lupaa pilke silmäkulmassa: nimittäin seuraavassa painoksessa Jama tullaan mainitsemaan nimeltä.

– Ilman muuta!