Jade Nyströmin vaikea päätös – näin elämä muuttuu

Jade Nyströmin vaikea päätös – näin elämä muuttuu

Korkeushyppääjä on tehnyt suuren ratkaisun.

Jade Nyström, 20, on viime vuodet ollut yksi puhutuimmista nuorista urheilijoista. Korkeushypyssä miesten sarjoissa kilpaillut Jade herätti huomiota uskaltautumalla kisakentille meikattuna ja hänen elämäänsä on seurattu myös dokumenttisarjassa. Jade kertoi myöhemmin avoimesti trans-sukupuolisuudestaan.

Kisakentillä menestystä on riittänyt: Jade oli ikäluokkansa mestari 14- , 15- ja 16-vuotiaiden ikäluokassa. Oman ennätyksensä, 194 senttiä, hän hyppäsi jo vuonna 2021. Nyt Jade paljastaa, että toissakesän Kalevan kisat olivat myös hänen uransa viimeiset.

Jade on suunnitellut myös talven viettämistä etelän lämmössä.
Jade on suunnitellut myös talven viettämistä etelän lämmössä.

– Olen päättänyt lopettaa urheilu-urani, Jade vahvistaa Seiskalle.

Vaikean päätöksen takana oli kaksi seikkaa.

– Kilpailu-uran jatkaminen olisi tarkoittanut oman trans-matkani keskeyttämistä. Toiseksi en halua pilata naisten korkeushyppyä. Taustallani kilpailu naisten sarjassa olisi ollut epäreilua, Jade sanoo.

Valmentajaksi?

Parhaillaan kampaajaopintojaan suorittava Jade voisi kuvitella olevansa jatkossa lajin parissa vaikkapa valmentajana.

– Olisin kyllä todella vaativa valmentaja. Olkoon tämä sitten vaikka avoin työnhakuilmoitus siihen hommaan.