Jaana Pelkoselta poikkeuksellinen perhekuva

Yksityisyydestään tarkka juontaja teki lomallaan yllättävän poikkeuksen.
Juontaja ja hiljattain kunnallispolitiikkaan paluun tehnyt Jaana Pelkonen, 48, on ollut julkisuudessa lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.
Arkistovideo: Jaana Pelkosen perheaika on pyhitetty läsnäololle
Jaanan ansioluettelo onkin varsin vaikuttava. Far out, The Voice of Finland sekä lukuisat gaalat ovat hyötyneet Jaanan valovoimaisista juontotaidoista. Vetipä tummaverikkö aikoinaan Suomessa järjestetyt Euroviisutkin sujuvasti monella kielellä. Keväällä Jaana taas luotsasi Suuri Seikkailu -kilpailuohjelmaa.
Perhe pois valokeilasta
Tv-töidensä laajuuden takia kaikenikäiset tv-katsojat tunnistavat suosikkijuontajan. Jaana on kuitenkin pitänyt yksityisyydestään tiukasti kiinni. Hän ei esimerkiksi koskaan poseeraa kameroille puolisonsa Niko Ahon kanssa. Ainoat yhteiskuvat pariskunnasta ova Linnan juhlien kättelyjonosta.

Vuonna 2012 kihlautuneella parilla on yksi yhteinen lapsi. Tämän yksityisyydestä Jaana on ollut vieläkin tarkempi. Alakouluikäinen tytär on pidetty visusti pois julkisuudesta, eikä edes tämän nimi ole yleisesti tiedossa.
Yllättävä poikkeus
Nyt Jaana on kuitenkin raottanut perhe-elämäänsä täysin poikkeuksellisella tavalla. Parhaillaan Kreikassa lomaileva tv-kasvo on julkaissut reissultaan runsaasti materiaalia sosiaalisessa mediassa. Osaan ovat päässeet myös muut perheenjäsenet.
Tiistaina (29.7) Jaana julkaisi Instagram -tarinoissaan kuvan, jossa hän seisoo meren äärellä yhdessä puolisonsa kanssa. Pariskunnan välissä on näiden tytär, jolla on selässään hauskan värikäs nallereppu. Story poistuu keskiviikkona.
Jaanan someseinältä löytyy lisää kuvia perheen Kreetan-matkalta. Maanantainen kuvakaruselli esittelee niin palmuja, etelän hedelmiä kuin muitakin paikallisia herkkuja. Sarjan viidennessä kuvassa vilahtaa myös Jaanan jälkikasvu, joka mitä ilmeisimmin on innostunut hotellin uima-altaasta.
Lapsen kasvot eivät Jaanan julkaisuissa näy. On selvä, että pienestä poikkeuksesta huolimatta hän pitää yhä kiinni linjastaan ja pyrkii suojaamaan perhettään liialta julkisuudelta.