Jaajo Linnonmaalta raju ulostulo
Jokaisen olisi hyvä pysähtyä tämän äärelle.
Suosikkijuontaja Jaajo Linnonmaa kannustaa raakaan rehellisyyteen.
Tsekkaa myös! Bisneshaukka: Jaajo Linnonmaa:
Jaajo on tuttu kasvo suomalaisille, ja hänen ympärilleen on muodostunut yli 300 000 seuraajan yhteisö Instagramissa.
Onkin luonnollista, että hän kohtaa usein kyselyitä elämänohjeista saadessaan onnitteluvideopyyntöjä seuraajiltaan.
Sanaseppä päätti jakaa viime vuosina viljelemänsä vinkin nyt myös yhteisesti kaikkien käyttöön.
Vähempi parempi!
Jaajo kertoo julkaisemansa mustavalkoisen potretin kuvatekstissä, että on taannoin pitänyt arvossa laajaa lähipiiriä.
– Nykyään ajattelen lähes päinvastoin, hän julistaa.
Hän selittää alkaneensa käyttää tiheämpää siivilää valikoidessaan ihmiset, joiden kanssa aikansa käyttää.
– Perhe, työ, harrastukset ja omat projektit vievät lähes kaiken ajan. Siksi jäljelle jäävät tunnit haluan käyttää ihmisiin, joiden seurasta tulee hyvä olo, juontaja tilittää.
Samassa hän jakaa silmiä avaavan kaavan, jonka avulla jokainen oppii erottamaan jyvät akanoista.
Julkaisunsa lopussa Jaajo kuitenkin painottaa, ettei tarkoituksena ole tehdä dramaattisia välien katkomisia, vaan vilpittömästi tilaa oikeasti arvokkaille ihmissuhteille.
– Jokainen uusi “kyllä” jollekin ihmiselle on samalla “ei” jollekin toiselle, hän muistuttaa.
Kysy itseltäsi...
Jaajo kehottaa kirjoittamaan ylös niiden ihmisten nimet, jotka pompsahtavat mieleen käydessä läpi hänen laatimansa seitsemän kohdan listan.
Jos olet esimerkiksi huomannut jonkun ottavan yhteyttä vain silloin, kun he tarvitsevat jotain tai tiedät heidän olevan epärehellisiä sinua kohtaan, pitäisi sinun pysähtyä kysymään itseltäsi tärkeä kysymys.
– Olisiko elämäni vuoden päästä parempaa, jos nämä ihmiset eivät enää veisi aikaani? Kuuluu Jaajon jyrkkä vedenjakaja.
Lista kehottaa myös kiinnittämään huomiota muun muassa siihen, jos joku ei kannusta sinua onnistumaan elämässäsi.
Jaajon julkaisu on kerännyt paljon sen sanomaa komppaavia kommentteja, joissa ihmiset korostavat laadun korvaavan määrän.