J. Karjalaisen Väinö-poika muistuttaa jo häkellyttävän paljon isäänsä - katso tuore kuva!

J. Karjalaisen Väinö-poika muistuttaa jo häkellyttävän paljon isäänsä - katso tuore kuva!

Väinö Karjalainen tähdittää Levyraati-ohjelman alkavaa kautta.

Muusikko ja musiikkituottaja Väinö Karjalainen, 28, ei ole viihtynyt julkisuuden valokeilassa. Nyt hän ottaa kuitenkin erityisen askeleen kohti suuren kansan tietoisuutta Levyraati-ohjelman tuomarina.

Helsingissä asustava Väinö on puurtanut ahkerasti töitä musiikkituottajana Vallilassa sijaitsevalla työhuoneellaan. Hän on toiminut taustatekijänä muun muassa laulaja Arpalle ja rock-yhtye Ursus Factorylle.

Väinö soittaa myös itse. Hän on suomirokkia soittavan Tiisu-yhtyeen basisti.

- Bändimme täytti viime vuonna jo 10 vuotta. Se oli aika iso juttu, Väinö myöntää.

Kokoonpano syntyi Sibelius-lukiossa, missä yhtyeen jäsenet opiskelivat.

SK: Tältä J. Karjalaisen jättihitin Väinö näyttää nykyään - yllättävä aluevaltaus!

Tiisu veti viime syksynä liudan keikkoja juhlavuotensa kunniaksi, mutta nyt bändi keskittyy levyn rakentamiseen.

- Todennäköisesti syyskaudella alkaa taas sitten tapahtumaan keikkarintamalla, mies vinkkaa.

Väinön innostus musiikkiin on saanut luonnollisen sysäyksen jo lapsuudesta. Hänen muusikkoisänsä J. Karjalainen on luonut poikansa kanssa myöhemmin myös yhteisen albumin.

- Olemme molemmat sellaisia innostujia. Dynamiikkamme työn parissa ja vapaa-ajalla eroaa yllättävän vähän. Studiolla yhdessä hengaileminen on tosi hauskaa. Musiikin tekemiseen suhtaudumme kuitenkin tietynlaisella jämäkkyydellä.

Väinö muistuttaa merkittävästi muusikkoisäänsä pitkine kutreineen.
Väinö muistuttaa merkittävästi muusikkoisäänsä pitkine kutreineen.

Levyraati-ohjelmassa Väinö istuu niin ikään merkittävien musiikintekijöiden rinnalla. Hänen kanssaan biisejä ovat arvioimassa muun muassa lukuisissa eri kokoonpanoissa soittava Mikko Kosonen ja Warner Musicin kotimaisen musiikin tuotantopäällikkönä työskennellyt Asko Kallonen.

Väinö myöntää pohtineensa ohjelmaan lähtemistä hyvän tovin.

- Kutsu oli tietenkin suuri kunnia. Kanssaraatilaiseni ovat mahtavia tyyppejä. Mietin mukaan lähtemistä kuitenkin pitkään ja pohdin, että onko tämä oma juttuni, hän paljastaa.

- Viimeistään siinä vaiheessa, kun pääsimme kuvaamaan ensimmäistä pilottijaksoa ja tapasin muut tyypit, tuli tosi hyvä fiilis.

Huh, mikä nimilista! Vain elämää loppuu – heitä ei koskaan nähty suosikkiohjelmassa!

Levyraati alkaa Maikkarilla 20. tammikuuta.

Mutta ennen kuin katsojat pääsevät kuulemaan Väinön mielipiteitä nykymusiikista tv-ruudun välityksellä, pitää tiedustella, minkälaista musiikkia herra sitten tykkää kuunnella vapaa-ajallaan?

- Kuuntelen kaikenlaista hyvin laidasta laitaan. Folkrock on mieluinen genre, mutta kuuntelen kyllä musiikkia ihan listahiteistä sellaiseen undergroundinpaankin musaan. Haen vain hyvää musiikkia ja sitä tulee todella monenlaisissa paketeissa.

Nuoren J. Karjalaisen yhdennäköisyys poikansa kanssa on huomattava.
Nuoren J. Karjalaisen yhdennäköisyys poikansa kanssa on huomattava.