Iskelmätähti salasi eronsa! Janne Tulkin ex-rakas Anna Orkola: Janne valehteli haastatteluissa suhteemme tilasta!

Iskelmätähti Janne Tulkin, 45, avopuoliso Anna Orkola, 35, on muuttanut uuteen asuntoon puolitoistavuotiaan poikansa kanssa. Hän on aloittamassa uutta elämää vasten tahtoaan, koska Janne ilmoitti yllättäen alkuvuodesta, että parin avoliitto oli ohi.
– Janne sanoi, että joko minä muutan pois heti tai sitten hän lähtee. Hän tiesi, ettei minulla olisi asuntoa ennen huhtikuuta. Onneksi sain muuttaa väliaikaisesti tuttavaperheen mökille, Anna kertoo muuttolaatikoiden keskellä.
Syytä laulajan erohaluille Anna ei vieläkään tiedä, mutta hänellä on aavistus. Lopen kylällä liikkuu huhuja, että Jannella olisi jo uusi nainen.

Janne Tulkki heitti lapsensa äidin ulos kodista! Katkeran ex-rakkaan Anna Orkolan raju erotilitys!
Samoihin aikoihin teiden erkaantumisen kanssa Janne ilmoitti lopettavansa musiikkiuransa ja vetäytyvänsä julkisuudesta.

– Janne on ollut koko elämänsä julkisuudessa, ei siitä niin vain poistuta, Anna tuhahtaa.

Pahinta oli se, että Janne antoi ymmärtää kaiken olevan kotona hyvin.
Kevään mittaan Annalle on selvinnyt, että Jannesta ja hänen kanssaan viestitelleestä hieronta-asiakkaasta on tullut pariskunta.
Annan mukaan erosta ilmoittaminen on tärkeää, sillä hän saattaa itsekin haluta jossain vaiheessa uuden parisuhteen.
– Olisi kiusallista tapailla miestä ja sitten lukea lehdestä Jannen haastattelu, jossa hän antaa ymmärtää meidän olevan vielä yhdessä.