Iskelmä-gaalan rohkein asu? Mira Luoti meinasi vilauttaa – Erika Vikman ei peitellyt mitään

Iskelmä-gaalan rohkein asu? Mira Luoti meinasi vilauttaa – Erika Vikman ei peitellyt mitään

Suomalaisen musiikin silmäätekeviä palkitaan näyttävin menoin Tampereella.

Kotimaista musiikkia juhlistetaan jälleen Tampereen Nokia-areenassa, jossa vietetään parhaillaan vuosittaista Iskelmä-gaalaa.

Arkistovideolla PMMP esiintymässä Lahdessa:

Vuosi vuodelta suuremmaksi kasvaneen gaalan nimi on sikäli harhaanjohtava, että illan aikana palkitaan ja kuullaan monipuolisesti eri musiikkigenrejen edustajia. Ei siis suinkaan pelkästään iskelmätaivaan tähtiä.

Illan monipuolisesta kattauksesta saatiin hyvä läpileikkaus gaalan punaisella matolla. Salamavalojen räiskeeseen asteli kaiken kansan tuntemia musiikkitähtiä.

Portion Boys piti hauskaa Iskelmä-gaalan punaisella matolla.
Portion Boys piti hauskaa Iskelmä-gaalan punaisella matolla.

Erika räväytti

Yksi suurimmista katseenkääntäjistä oli arvatenkin Erika Vikman. Räväyttämään tottunut uunituore viisuedustaja ja suosikkipoppari paineli punaisella matolla erittäin näyttävässä vaaleanpunaisessa luomuksessa.

Jos Erikan viisuhitti Ich komme on rohkean seksuaalinen, aistikas oli myös laulajattaren asukokonaisuus. Vikman ei tosiaan turhia ujostellut.

Erika Vikman luotti omaan näyttävään tyyliinsä Iskelmä-gaalassa.
Erika Vikman luotti omaan näyttävään tyyliinsä Iskelmä-gaalassa.

Mira yllätti isosti

Rintamuksesta avoin asu nähtiin myös Mira Luodilla, joka oli lähes vilauttaa mystisessä ”munkkiluostari-lookissaan.”

Menestyksekästä soolouraa luonut ja viime vuonna Paula Vesalan kanssa PMMP:ssä villinnyt Mira pelmahti punaiselle matolle näyttävässä kimallehupussa.

Kuvat eivät tee oikeutta hauskan erilaiselle asulle, jonka Mira kantoi ylväästi. Kyseessä on taatusti yksi illan kuvatuimmista luomuksista, jollaisia ei välttämättä olla yleensä totuttu näkemään popparin päällä.

Mira Luoti käänsi runsaasti katseita hauskan erilaisessa iltapuvussaan.
Mira Luoti käänsi runsaasti katseita hauskan erilaisessa iltapuvussaan.
Miran kauniin naisellisen asun katseenvangitsija oli hauska huppu.
Miran kauniin naisellisen asun katseenvangitsija oli hauska huppu.

Bess ja korkeat korot

Myös Bessiltä eli Essi Launimolta löytyy rutosti UMK-kokemusta. Voimakasääninen tulkitsija tepasteli tottunein askelin henkeäsalpaavan korkeissa koroissa ja tiukassa, värikkäässä asukokonaisuudessa.

– Minulla on tällainen aivan ihana Karoliina Kirsikan design-asu. Näin tämän maanantai-iltana hänen somessaan ja pistin hänelle saman tien viestiä.

– Laitoin hänelle tyyliin joskus puoliltaöin viestiä, että hei, saisinko tuon todella nopealla aikataululla! Tämä tuntuu kotoisalta ja ihanalta, Bess iloitsi.

Bess eli Essi Launimo suorastaan sädehti Karoliina Kirsikan design-luomuksessa.
Bess eli Essi Launimo suorastaan sädehti Karoliina Kirsikan design-luomuksessa.

Seiska kokosi alle Iskelmä-gaalan kuvasatoa:

Tommy ja Virpi Fränti.
Tommy ja Virpi Fränti.
Elina Gustafsson.
Elina Gustafsson.
Ellinoora.
Ellinoora.
Jenni Vartiainen.
Jenni Vartiainen.
Suvi Teräsniska.
Suvi Teräsniska.
Ressu Redford.
Ressu Redford.