IS: Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – "Tyhjänpäiväisia tarinoita"
Erja kertoi IS:lle totuuden elämäkertakirjan peruuntumisesta.
Entisen F1-tähden Mika Häkkisen ex-vaimo Erja Häkkisen oli määrä julkaista lokakuussa oma elämäkertakirja Erja Häkkinen – Matkamuistoni.
Katso myös! Formulalegendojen lapset kovassa iskussa:
Syyskuussa kustannusyhtiö Otava kuitenkin ilmoitti kirjan julkaisemisen peruuntuneen juuri ennen painoon menoa.
Kirjaa kirjoittanut Ylen urheilutoimittaja Riikka Smolander-Slotte kertoi tuolloin Ilta-Sanomille peruuntumisen johtuneen Erjan halusta tehdä kirjaan merkittäviä poistoja viime hetkellä.
Nyt Erja puolestaan kommentoi nyt IS:lle, ettei Häkkisten perhe ollut tyytyväinen kirjan lopulliseen sisältöön.
– Siellä on vääristelevää tarinaa elämästämme. Kirjaan oli myös nostettu esille yksityiskohtia, jotka eivät olleet minun tai kirjassa esiintyvien henkilöiden mieleen. Sen takia päätimme yhdessä lasteni kanssa, ettei kirjaa julkaista, Erja kertoi Ilta-Sanomille.
Erjan sanojen mukaan kirjaan oli nostettu "tyhjänpäiväisiä tarinoita", joista osa liittyi hänen ja ex-miehensä Mikan eroon.
Erja koki kirjan käsitelleen eroa skandaalihakuisesti. Myös Mika esitti toiveensa siitä, ettei asioilla reviteltäisi.
– Etenkään lapseni eivät tykänneet sisällöstä ja ottivat sen todella vakavasti. He sanoivat minulle suoraan, etteivät halua sellaista sisältöä julki. Heille tuli paha mieli ja olimme kaikki samaa mieltä, ettei niitä haluta laittaa osaksi kirjaa. Koin myös, ettei kirjan pääsääntöinen sisältö voi olla ex-mieheni tai avioeromme, Erja lisäsi IS:lle.
Erjan mukaan kirjan julkaisemista myöhemmin ei ole poissuljettu, mikäli sisällön saa muokattua jokaista osapuolta miellyttäväksi. Toistaiseksi projekti on kuitenkin jäissä.
Erja ja Mika erosivat vuonna 2008 liki 10 aviovuoden jälkeen. Ex-parilla on kaksi nyt jo aikuista lasta.