IS: Suvi Hartlin murtui diagnoosista – omituiset oireet veivät lääkäriin

43-vuotias Suvi kertoo tuoreesta diagnoosistaan.
Radiojuontaja Suvi Hartlin, 43, kertoo tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa saamastaan diagnoosista.
Arkistovideolla Suvi lottotyttönä:
Suvi huolestui viime syksynä voinnissaan tapahtuneisiin muutoksiin.
Suvi kertoo haastattelussa muun muassa heräilleensä öisin ja hänellä oli vuorotellen kylmä ja kuuma. Aluksi Radio Novalla Esko Eerikäisen juontoparina työskentelevä Suvi luuli, että on hän on tulossa kipeäksi.
Oireiden pitkittyessä hän hakeutui lääkäriin.
Lääkärin sanat pysäyttivät
Suvi sanoo haastattelussa, että lääkärin sanat järkyttivät.
– Hän sanoi, että Suvi, sinä olet 43-vuotias vaihdevuosi-ikäinen nainen, Suvi kertoo IS:lle.
Lääkäri määräsi Suville estrogeenilääkityksen, ja muutamaa kuukautta myöhemmin vointi parani. Nyt Suvi sanoo olevansa jälleen enemmän maadoittunut ja oma itsensä.
Suvilla on 17-vuotias tytär, eikä hän toivonut enää lisää lapsia, mutta hän kertoo Ilta-Sanomille, että diagnoosi tuntui silti pahalta.
Hän myöntää, että ajatus raskausmahdollisuuden menettämisestä teki hänet surulliseksi.
– Ikään kuin jokin osa naiseudesta lähtisi pois. Se oli yhden aikakauden suremista. Siitä tuli tosi huono olo hetkeksi, Suvi kertoo.
Suuria elämänmuutoksia
Viime kuukausina Suvi on jakanut sosiaalisessa mediassa avoimesti elämänsä uusista tuulista. Loppuvuodesta hän kertoi laittaneensa asuntonsa myyntiin, ja alkuvuodesta Suvi ja hänen teini-ikäinen tyttärensä muuttivat väliaikaisesti kerrostaloon. He asuvat siellä muutaman kuukauden ennen siirtymistään pysyvämpään kotiin.
Suvi erosi pitkäaikaisesta kumppanistaan Jussi Mäntysaaresta vuonna 2023. He olivat olleet yhdessä kaksitoista vuotta.
Marraskuussa vuonna 2023 Suvi paljasti sosiaalisessa mediassa löytäneensä uuden miehen, joka oli vienyt hänen sydämensä.
Pitkä ura
Nykyään Suvin ääni on monille tuttu Radio Novan iltapäivälähetyksistä.
Hän nousi kuitenkin julkisuuteen jo yli 20 vuotta sitten, kaunotar hänet kruunattiin vuoden 2003 Miss Suomi -kilpailussa toiseksi perintöprinsessaksi. Miss Suomeksi kruunattiin tuolloin Anna Strömberg, ja ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Piritta Hagman (ent. Hannula).
Samana vuonna Suvi osallistui myös Japanissa pidettyihin Miss International Beauty -kilpailuihin, joissa hän myös toiseksi perintöprinsessaksi.
Missivuosiensa jälkeen Suvi on toiminut monien tv-ohjelmien lisäksi esimerkiksi Lotto-lähetyksien juontajana.
Juttua muokattu 5.4. klo: 07.15: Juttuun lisätty taustatietoa Suvista ja korjattu siteerauksia.