IS: Renny Harlin avoimena Johannan ja Luukas-poikansa väleistä
Johanna on lähes saman ikäinen kuin Rennyn esikoinen.
Elokuvaohjaaja Renny Harlin avioitui Johanna Kokkilan (nyk. Harlin) kanssa kesällä 2021. Kolmipäiväiset hääjuhlat järjestettiin saman vuoden syyskuussa Ranskan St. Tropez'ssa.
Videolla Harlinien yllättävät ruokaostokset:
Sittemmin Rennyn, 67, ja Johannan, 32, onni on täydentynyt kolmella lapsella. Perhe on asettunut asumaan Floridan Palm Beachiin, joskin vanhempien työprojektit vievät viisikkoa ympäri maailman.
Renny on niin sanotusti toisella kierroksella. Hänellä on aiemmasta suhteestaan jo aikuinen Luukas-poika. Luukaksen äiti on Tiffany Browne, joka työskenteli 1990-luvulla Rennyn ja tämän silloisen puolison Geena Davisin assistenttina.
Luukas täytti elokuussa 29 vuotta. Johannalla on siis vähemmän ikäeroa poikapuolensa kuin puolisonsa kanssa.
Kolmikko elää sikäli samanlaista elämänvaihetta, että myös Luukas tuli hiljattain isäksi. Hänen esikoisensa syntyi vain kolmisen kuukautta Rennyn ja Johannan Dax-kuopuksen jälkeen. Samalla Rennystä tuli isoisä.
Yllättävä titteli
Renny ja Johanna kertovat perhedynamiikastaan Ilta-Sanomien tuoreessa haastattelussa.
Jutussa kerrotaan Rennyn kuvailevan Johannaa vitsikkäästi "maailman nuorimmaksi isoäidiksi." Luukaksen Sophia-Nicole-tytärtä taasen luonnehditaan lehdessä paitsi Rennyn, myös Johannan ensimmäiseksi lapsenlapseksi.
– Johannalla ja Luukaksella on muutama vuosi ikäeroa, mutta siitä ei ole ikinä tullut mitenkään outo fiilis. Te ehkä juttelette keskenään jopa enemmän kuin minä ja Luukas, Renny toteaa IS:ssa.