IS: Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan

IS: Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan

Annica-vaimo riensi puolisonsa tueksi.

Torstaina (21.5.) useat tahot kertoivat entisen formulakuljettaja Mika Salon, 58, joutuneen puukotuksen uhriksi Thaimaan Bangkokissa. Epäilty puukotus tapahtui tiistai-iltana. 

Video: Mika ja Annica Salon suhdekiemurat:

Ilta-Sanomat kertoo tavoittaneensa Mikan puhelimitse tänään perjantaina. F1-tähti kertoo olleensa ylittämässä suojatietä, kun yksi lukuisista mopoista tuntui osuvan häneen. 

– Mutta ei niin, että olisi edes sattunut. Jatkoin kävelyä ihan normaalisti ja sitten 5–10 metrin päässä yksi mies takanani sanoi, että hei sulla valuu verta jalasta tosi paljon. Katsoin alas ja näin, että kenkä oli ihan veressä, Mika kuvailee lehdelle. 

Annica matkusti miehensä perässä Thaimaahan kuultuaan tämän onnettomuudesta.
Annica matkusti miehensä perässä Thaimaahan kuultuaan tämän onnettomuudesta.

Ei ainoa uhri

Mika yritti putsata haavaa paperilla, mutta huomasi nopeasti, ettei se riittäisi. Koska haava oli iso, suuntasi Mika sairaalaan. Siellä lääkärit paikkasivat lihakseen asti repeytyneen jalan 28 tikillä. Haavan siisteydestä lääkäri päätteli, että se olisi tullut puukosta. 

– Sitten kun kävin seuraavana päivänä putsaamassa sitä sairaalassa, niin he kertoivat, että samana iltana ja yöllä oli tullut vaikka kuinka monta vastaavaa viiltohaavaa, Mika kertoo. 

Vaaratilanteesta huolimatta Mika voi hyvin. Tikkejä hän joutuu pitämään parisen viikkoa, ja haavan kastumista täytyy välttää. Lisäksi lääkäri määräsi antibioottikuurin. Pelkotiloja Mikalle ei hänen mukaansa ole jäänyt. 

– Isossa kaupungissa aina mahtuu idiootteja sekaan. Onneksi tämä tuli jalkaan, eikä mihinkään muualle. On yritetty vain vahingoittaa, jos tämä on tahallista. Jos olisi haluttu tehdä enemmän tuhoa, niin totta kai yritetty olisi johonkin ylävartaloon. Sitten en ehkä tässä paljoa puhuisi.

Vaimo lensi paikalle

Mikan Annica-vaimo kertoi jo aiemmin IS:lle olevansa matkalla Mikan luo Thaimaahan. 

Instagram-tarinoidensa perusteella vaaleaverikkö on päässyt kohteeseen. Annica julkaisi suomen aikaa varhain perjantaiaamuna pätkiä niin thaimaalaisesta marketista kuin hotellin uima-altaaltakin. Julkaisut poistuvat 24 tunnissa. 

Seesteisten somepäivitysten perusteella Annica on Mikan tilanteen suhteen jo rauhaisin mielin, säikähdyksestä huolimatta.