IS: Kuolleen Jasmin Voutilaisen Instagram-tili kummittelee yhä – omaiset murtuneita

- Kun tämä saataisiin hoidettua, pääsisimme rauhaan, IS kertoo omaisten viestittävän.
Instagramia pyörittävä jättiyhtiö Meta ei ole pyynnöistä huolimatta millään suostunut asettamaan Salkkarit-tähti Jasmin Voutilaisen Insta-tiliä muistotilaan. Asiasta kertoi jutussaan Ilta-Sanomat.
Jasmin Voutilainen kuoli maaliskuussa vain 27-vuotiaana. Tragediaa pitkittää nyt jättiyhtiö, johon omaiset ovat IS:n mukaan yrittäneet olla jo pitkään yhteydessä. Apuna on ollut myös yksi it-alan asiantuntijoista, Petteri Järvinen.
Kun jättiyhtiö ei ole vastannut mihinkään yhteydenottoihin, eikä Instagramin palautelomake Petteri Järvisen mukaan edes toimi, ovat omaiset murtuneita.
- Kun tämä saataisiin hoidettua, pääsisimme rauhaan, IS kertoo omaisten viestittävän.
Jasmin Voutilainen täyttäisi tänään 28 vuotta - koskettava päivitys
Muistotilaan siirretty menehtyneen ihmisen Instagram-tili ei enää pompsahtele itsestään muiden käyttäjien fiidiin. Siihen ei enää myöskään pääse turvallisuussyistä kukaan kirjautumaan sisään tai muutoin tekemään muutoksia.
Muistotilaan siirretyllä tilillä aikaisemmin tehdyt julkaisut näkyvät niitä etsimällä, ja niitä voi kommentoida aiemmin asetettujen rajoitusten mukaan.
Jasminin viimeinen oma Instagram-päivitys:
Tällä on ollut tarkoitus kunnioittaa menehtyneiden käyttäjien muistoa ja mahdollistaa ystäville, omaisille ja muillekin mahdollisuus muistella pois mennyttä rauhassa.
Jasmin kertoi eläessään avoimesti mielenterveyden ongelmistaan.
Hänen viimeisistä hetkistään kertoi MOT-ohjelmassa hänen läheinen ystävänsä. Vaikuttaa siltä, että ongelmistaan huolimatta Jasmin ei saanut jäykästi ja puutteellisin resurssein toimivalta terveydenhuollolta tarvitsemaansa apua.
Miki Liukkosen ja Jasmin Voutilaisen läheiset avautuvat Ylellä – tämä oli viimeinen niitti
Jos tunnet itsetuhoisia tunteita, kerro siitä. Puhuminen auttaa ja selkeyttää. Voit soittaa MIELI ry:n 24/7 Kriisipuhelimeen 09 2525 0111. Itsetuhoisuudesta on tärkeää kertoa ammattilaiselle, jotta voi saada apua.