IS: Aleksi Valavuori paljastaa rahojensa alkuperän
Aleksi Valavuori paljasti IS:lle, mistä hän sai rahat velkojensa maksuun.
Mediapersoonana ja urheilumiehenä tunnettu Aleksi Valavuori sai monien leuat loksahtamaan elokuussa, kun hän paljasti maksaneensa miljoonavelkansa.
Arkistovideo: Aleksi Valavuori sai toisen talousrikostuomion (12/24)
Aleksi oli suuren summan pystyssä ennen kaikkea verottajalle. Velka oli suurimmalta osin peräisin vuosien takaisista maksamatta jätetyistä veroista sekä rikoksiin liittyvistä korvaussaatavista.
Kaikkiaan velkataakka kipusi noin 1,1 miljoonaan euroon.
Yhtä kaikki, mies kuittasi velkansa. Mutta rahojen alkuperästä hän ei ole juuri hiiskunut.
Nyt Aleksi paljasti kuitenkin Ilta-Sanomille, mistä rahat ovat peräisin.
Tästä rahat ovat peräisin
Velkojen maksaminen Suomesta käsin ei olisi ollut aivan yksinkertaisimmasta päästä, sillä oikeus tuomitsi Aleksin vuonna 2024 törkeistä talousrikoksista ehdolliseen vankeuteen ja 40 tunnin yhdyskuntapalveluun - sekä liiketoimintakieltoon, joka päättyy vasta ensi vuonna.
Niinpä mies karisti Suomen pölyt jaloistaan ja muutti ulkomaille, lämpimämpien auringonsäteiden alle.
Siellä hän on työskennellyt muun muassa podcast-juontajana sekä, omien sanojensa mukaan, uhkapeliyhtiöiden kehitystyön parissa.
– Ei ole enää uutinen, että kehitystyöni rahapeliyhtiöiden kanssa on ollut jo pitkään taloudellisen tekemiseni kivijalka, Valavuori sanoo Ilta-Sanomille.
Lisäksi hän on mukana muissakin bisneksissä. Esimerkiksi lisäravinnepuolella. Ne eivät kuitenkaan itsessään olisi riittäneet velkojen kuittaamiseen.
Veloistaan hän selvisi mysteerisijoittajien avulla.
– Muutamat yksityiset tahot ovat sijoittaneet minuun rahaa, ja pääosin niillä rahoilla kuittasin velkani. Nimiä en kerro, koska näin on asianosaisten kanssa sovittu, Aleksi kertoo IS:lle.
Muutakaan hän ei mysteerisijoittajistaan tarkemmin kerro.
Elämä kuntoon
Erityisesti kotimaisen urheilun taustamiehenä tunnettu Aleksi juonsi 2000-luvulla myös suosittua Pelkokerroin -ohjelmaa. Vauhdikasta elämää viettänyt mies tuomittiin talousrikoksista vuosina 2021 ja 2024.
Vuoden 2021 tuomio koski vuosina 2013-2017 tehtyjä rikoksia. Myöhempi tuomio taas 2017-2021.
Osasyynä valtavaan velkataakkaan johtaneisiin virheisiin oli alkoholismi, josta Aleksi on puhunut avoimesti mediassa.
– Nyt kun katson sitä historiaa, niin oikeastaan alkoholi oli pääsyy, mitään tekosyitä keksimättä, miksi asiani sotkin, Aleksi avautui Rinkeliruhtinas -tosi-tv-sarjassa tammikuussa.
– Tiesin, että seinään ajo oli tulossa ja join murheeseen. Se on pakenemista, hän jatkoi.
Aleksi lopetti juomisen vuonna 2019.