IL: Sara Forsberg paljastaa yllättävän seikan parisuhteestaan

IL: Sara Forsberg paljastaa yllättävän seikan parisuhteestaan

Sara kertoo puolisonsa muuttaneen hänen käsitystään ihmissuhteista.

Radiojuontaja Sara Forsberg, 31, kertoo Iltalehden tuoreessa haastattelussa lapsettomuudestaan sekä parisuhteestaan. 

Shokkidiagnoosi

Sara paljasti pari vuotta sitten olevansa intersukupuolinen. Hänellä on Swyerin syndrooma. Kyseessä on sukupuolikehityksen häiriö, jossa raskausaikana sikiölle muodostuu naisen sukuelimet mieshormonin puutteesta johtuen. Sara sai diagnoosin ollessaan 16-vuotias. 

Oireyhtymän takia Sara ei voi saada lapsia perinteisin menetelmin. Perheestä ja lapsikatraasta haaveilleelle Saralle asia tuli järkytyksenä. Sittemmin hän on löytänyt asiasta myös yllättävän hopeareunuksen.

– Tietenkin positiivista tässä on se, että itselläni ei ole mitään biologista kelloa, hän toteaa Iltalehdelle. 

Tiivis seurustelu kauhistuttaa

Perhehaaveet ovat sikäli ajankohtaisia, että Sara on kuuden vuoden sinkkuuden jälkeen jälleen parisuhteessa. Hän tapasi nykyisen kumppaninsa ystävänpäivänä 2024. Julkisesti suhteesta kerrottiin viime kesänä.

Puoliso ei ole julkisuuden henkilö. Sara pyrkii suojelemaan tätä julkisuudelta ja sen varjopuolilta, jotta hänellä ja suhteella säilyisi edes jonkinlainen yksityisyys. 

Sara nousi julkisuuteen 'kielivideollaan' ollessaan vasta parikymppinen. Kuva Radio Gaalasta 2025.
Sara nousi julkisuuteen "kielivideollaan" ollessaan vasta parikymppinen. Kuva Radio Gaalasta 2025.

Tästä huolimatta Sara kertoo parisuhteestaan haastattelussa varsin avoimesti. Saran mukaan pariskunta asuu toistaiseksi erillään, eikä suunnitelmia avoliiton suhteen vielä ole. Molempien työn luonteesta johtuen aikaa vietetään paljon myös erillään. Erossaolo voi venyä jopa usean viikon mittaiseksi. Saraa se ei kuitenkaan haittaa. 

– En pystyisi ikinä olemaan sellaisessa suhteessa, missä ei välillä pääsisi eroon toisesta. Mielestäni olisi todella kauheaa, jos asuisimme yhdessä ja tekisimme etätöitä kotona, Sara kertoo lehdelle. 

Ei yökyläilylle

Etäisyyttä arvostava Sara paljastaa haastattelussa yllättävän seikan suhteestaan. Kumppani ei nimittäin automaattisesti ole tervetullut viettämään öitä Saran kotiin. 

Sara myöntää, että yhteisen leffaillan jälkeen hän saattaa pyytää kumppaniaan yöpymään muualla. 

– En tietenkään potkaise häntä kadulle, jos on vaikka liian myöhä tai paskainen keli. Joskus haluan nukkua yksin, ja se on hänelle ok.