IL: Kansanedustaja teki itsemurhan Eduskuntatalossa

Henkilö kuoli tänään noin kello 11.
Helsingin poliisilaitos tiedotti tänään tiistaina, että henkilö on kuollut Eduskuntatalossa.
Poliisin tiedotteessa mainittiin, että henkilö kuoli noin kello 11.
Poliisin mukaan se selvittää kuolemaan johtaneita syitä. Toistaiseksi poliisi ei epäile asiaan liittyvän rikosta.
– Asiaa tutkitaan kuolemansyyn selvittämisenä, joka on lain mukaan salassa pidettävää tietoa, eikä asiasta ole enempää kerrottava, tiedotteessa mainittiin.
Tapauksesta on uutisoitu suomalaismediassa. Henkilön kuolemasta kertoi ensimmäisenä Yle.
Iltalehden sekä Ylen mukaan Eduskuntatalossa menehtynyt ihminen on kansanedustaja, joka teki itsemurhan.
Eduskunnan turvallisuusjohtaja Aaro Toivonen ei kiistänyt tietoa Ylelle.
Eduskunta on tällä hetkellä kesätauolla. Syysistuntokauden on määrä alkaa 2. syyskuuta.
Näin haet apua
Mikäli sinulla tai läheiselläsi on itsetuhoisia ajatuksia, on apua saatavilla.
Suomen Mielenterveys ry:n Mieli-kriisipuhelin palvelee ympäri vuorokauden: 09 2525 0111.
Sekasin-chat nuorille palvelee arkisin klo 9–24 ja viikonloppuisin klo 15–24.
Hengenvaarallisessa tilanteessa soita numeroon 112. Paikkakuntasi päivystykseen tai terveyskeskukseen voi myös hakeutua suoraan.
Keskusteluapua vaikeassa elämäntilanteessa tarjoaa myös MIELI Kriisikeskus (mieli.fi). Lisäksi Tukinet.net -sivusto tarjoaa tukea kahdenkeskeisillä tai ryhmächateillä.