IL: Janne Saarisen ja Alisa Vainion suhdehuhut kiihtyvät – avointa suutelua!
Alisan ja Jannen välit ovat puhuttaneet jo pidemmän aikaa.
Juontaja-näyttelijä Janne Saarisen, 30, ja kestävyysjuoksija Alisa Vainion, 28, välit ovat puhuttaneet pitkin kesää.
Katso myös! Janne Saarinen hurahti tennikseen:
Seiskaan on satanut viime kuukausien aikana useampi vinkki kaksikon mahdollisesta suhteesta.
Useampi eri lukija on törmännyt Janneen ja Alisaan useaan otteeseen Lappeenrannassa, josta Alisa on kotoisin.
Seiska tavoitti Jannen heinäkuussa suhdehuhujen tiimoilta, mutta mies ei halunnut antaa tuolloin lausuntoa aiheeseen.
– En kommentoi, hyväntuulinen ja kohtelias Janne naulasi.
Suhdehuhut kiihtyvät!
Alisan matkaa Englannin Birminghamin EM-kisoissa on odotettu kuluneen viikon ajan jännittynein tunnelmin.
Jännitys laukesi vihdoin, kun Alisa täräytti sunnuntaiaamuna (16.8.) ja juoksi yleisurheilun EM-kisojen naisten maratonin voittoon ylivoimaisella ajalla 2.22.26. Kyseinen aika on kisan ennätystulos.
Kilpailuja paikanpäällä jännittämässä nähtiin myös sinivalkoiseen Vainion fanipaitaan pukeutunut Janne. Asiasta kertoo muun muassa Iltalehti.
IL kysyi maraton-reitin varrella istuneelta Jannelta suhteestaan Alisaan. Janne kuitenkin kertoi olevansa paikan päällä fanina, eikä halunnut ottaa suhdehuhuihin kantaa.
IL jututti myös Alisan, joka antoi vastaavan lausunnon.
– En halua vielä kommentoida tätä asiaa, koska olen täällä nyt urheilun vuoksi, hän totesi suhdehuhuista Iehdelle.
Myöhemmin IL uutisoi kaksikon suudelleen toisiaan Alisan suorituksen jälkeen.
Silmiinpistävä yksityiskohta!
Viestintäpalvelu Jodelissa oltiin huomattu IL:n julkaisemista kuvista erikoinen yksityiskohta.
– Janne Saarisen rannekorussa kirjaimet A ja J, Jodelissa kirjoitetaan.
Otoksessa Janne ja Alisa halaavat toisiaan tiukasti.
– He ovat kyllä suloinen ja sopivan oloinen pari, jos sellaisia ovat, viestintäpalvelussa hehkutetaan.
Alisa kertoi Helsingin Sanomille syksyllä 2025, ettei ole koskaan seurustellut.
Janne puolestaan on viime vuosina seurustellut sosiaalisen median vaikuttajana ja mallina toimian Jenna Tanishan kanssa.
Kaksikon erosta alettiin spekuloimaan viimeistään juhannuksen tienoilla, kun Seiska uutisoi Jenna viettäneen juhannusta muuan urheilijakönsikkään kainalossa.
Myös Jennan syntymäpäivänä heinäkuun alussa kaksikko illallisti tiedettävästi yhteisen ravintolaillallisen ääressä.
Kaksikko ei ole antanut suhteensa tilasta virallista lausuntoa julkisuuteen.