IL: BB-Jouko ajautui peukkukoukkuun
Big Brother -Suomi ohjelmassa vuonna 2012 liki 100 päivää viettänyt Jouko kertoo Iltalehdelle vuosia kestäneestä huumekoukustaan.
Big Brother Suomi ohjelmassa vuonna 2012 nähty Jouko Näivä, 40, kertoo Iltalehdelle kärsineensä vaikeasta päihdeongelmasta vuosia.
Katso myös! Muistatko nämä Big Brother kohut?
Lopullinen alamäki alkoi vuonna 2022, kun Jouko kokeili "peukkuna" tunnettavaa alfa-PvP-huumausainetta. Jouko koukuttui aineeseen heti.
– Siitä alkoi miun lopullinen helvetti. Sen aineen kanssa jouduin sellaisiin psykooseihin ja mielentiloihin. Silloin näin pahimman puolen huumemaailmasta, Jouko kertoo lehdelle.
Vuosia kestänyt päihdepiina
Vuonna 2024 raitistunut Jouko kertoo IL:lle hänen päihteidenkäyttönsä alkaneen jo varhaisessa iässä.
Teini-iässä kului alkoholia, ja parikymppisenä kuvioihin astui ekstaasi.
– Sitten yhtäkkiä minulla olikin aina piriä mukanani, kun olin ryyppäämässä.
Välissä oli Big Brotherin mittainen tauko huumeista, mutta käyttö jatkui talosta poistuttua.
Vuonna 2018 mediat kuten Iltalehti uutisoi Joukon uudesta urasta parturikampaajana. Hän oli päässyt opiskelemaan ja leikkasi vähävaraisten ihmisten hiuksia kadulla. Tuolloin hän luuli hetkellisestä päässeensä huumeista eroon. Kannabiksen polttaminen jatkui kuitenkin päivittäin ylläpitäen ongelmaa.
Minnesota-hoitoon hän hakeutui vuonna 2023 ajauduttuaan käyttämään peukkua aamusta iltaan ja päivittäin.
Hoitojakso päättyi retkahtamiseen, kuten monet muutkin kerrat jolloin mies hakeutui katkolle. Lopulta raja löytyi, ja hän onnistui kieltäytymään huumeista kuntoutuksessa.
Nyt Jouko on ollut raittiina puolitoista vuotta.
Raitistumisen jälkeen hän on palannut takaisin parturikampaajan töihin. Jouko on palannut myös vanhan harrastuksensa eli vapaaoottelun pariin, ja kilpailee ensi helmikuussa Voimaa on! Fight night -tapahtumassa.