Ikinuoren Michael Monroen ikä yllättää – poseeraa erikoisessa paidassa

Ikinuoren Michael Monroen ikä yllättää – poseeraa erikoisessa paidassa

Uusi vuosi pyörähti mittariin ja onnitteluja satelee.

Rokkikukko ja Hanoi Rocksin laulajana kaikille tuttu Michael Monroe eli Matti Fagerholm täytti 63 vuotta, ja onnitteluja tulvii joka tuutista.

Arkistovideo: Michael Monroe kertoo väleistään Andy McCoyhin

Tähden syntymäpaikka on Helsinki ja Matti Fagerholm näki ensimmäistä kertaa päivänvalon 17. kesäkuuta vuonna 1962.

Michael itse julkaisi omalle Instagram-tililleen kolme kuvaa tärskyjen kunniaksi, joista yhdessä hän poseeraa tyylikkäässä Muumi-paidassa.

Julkaisun kommentteihin on tulvinut onnitteluja, ja myös Michaelin läheiset ovat muistaneet häntä omilla julkaisuillaan.

Arkistojen helmiä

Esimerkiksi rumpali Jussi69 eli Jussi Vuori on muistanut ystäväänsä kolmella yhteiskuvalla duosta.

– Isosti rakkaudella, hän kirjoittaa Michaelille vapaasti suomennettuna sydänten kera.

Kaksikolla on kaikissa kuvista aurinkolasit silmillään, kuten molempien tyyliin kuuluu.

Myös basisti Sami Yaffa eli Sami Takamäki on postannut hauskan kuvan Michaelin kanssa vuosien takaa.

Kuvassa nuorella Michaelilla on huulet töröllä ja hän on kietaissut Samin kainaloonsa.

Sami on tottakai myös kirjoittanut onnittelunsa kuvatekstiin, jossa toivoo Michaelille samalla pitkää ikää.