Iivo Niskanen ja Saana-puoliso: Vauva tulossa!

Iivo ja Saana Niskanen saavat toisen lapsen.
Maastohiihtäjä Iivo Niskanen ja hänen puolisonsa Saana odottavat perheenlisäystä. Heidän esikoisensa syntyi joulukuussa 2022.
Saana ja Iivo ovat tehneet Instagramiin yhteisjulkaisun, jossa he kertovat raskaudesta.
Julkaisun ensimmäisessä kuvassa Saana katselee, kun Iivo leikkii pariskunnan taaperoikäisen esikoisen kanssa. Toisessa kuvassa kaksikko seisoo selät vastakkain. Saana pitelee kättään jo rutkasti pyöristyneellä raskausvatsallaan. Kolmannessa ja viimeisessä kuvassa perhe kävelee käsikkäin soratiellä.
Uuden tulokkaan laskettu aika on oletettavasti syksyllä.
– Kaiken mennessä hyvin saadaan baby Niskanen täydentämään meidän perhettä ennen lumien tuloa, pariskunta nimittäin kertoo yhteisen julkaisunsa kuvatekstissä.
Iivo ja Saana avioituivat vuonna 2018. Ennen naimisiinmenoa parilla oli takanaan kahdeksan vuotta yhdessäoloa.
Iivo ja Saana kertoivat somessa viime vuonna, että he alkavat rakennuttaa yhteistä kotia Kuopioon. Rakennuslupa myönnettiin alkutalvella ja talon rakennustyöt pantiin käyntiin keväällä. Kaksikko on tehnyt nettiin taloprojektin etenemiseen liittyviä Niskasten unelmakoti -videoita. Iivon aiemmin myyntiin laittama luhtitalo oli vain 62-neliöinen kolmio, joten tila olisi saattanut helposti käydä nelihenkiselle perheelle ahtaaksi. Havainnekuvien perusteella tulevaan kotiin mahtunee suurempikin lapsiperhe asustamaan.